Helsingistä Los Angelesiin 9.10.2014

Kohtalaisen mukavasti nukutun yön jälkeen olimme Hki-Vantaa lentökentällä aamulla klo 6.00. Ryyniherra ajoi meidät laukkuinemme terminaaliin ja lähti sitten viemään autoa lentoparkkiin. Odottaessamme emme saaneet useasta yrityksestä ja automaatin vaihdosta huolimatta self check inn lähtöselvitystä tehtyä. Kun auto oli parkissa ja koko sakki kasassa suunnistimme lähtöselvitystiskille. Sieltä ystävällinen neiti ohjasi meidät taas lähtöselvitysautomaatille ja kas, nyt saimme tehtyä 2/4 matkustajan lähtöselvityksestä valmiiksi laukkulipukkeineen. Taas neuvoa kysymään ja eikun lähtöselvitystiskille. Jonossa seurasimme, kun tiskillä kahden pienen lapsen äiti yritti matkalaukun päällä istuen saada vetoketjua kiinni rauhallisten lasten kiltisti seistessä vieressä ja asiakaspalvelijan ilmeettömästi odottaen tiskin takana. Sanoin jo miehelleni, että mene nyt avuksi, mutta edellä olevan perheen mies ehti ensin. Vetoketju oli väärillä urilla, mutta saatiin lopulta kiinni. Episodin loputtua ko perheen mies saapui paikalle ja otti lapset mukaansa äidin jäädessä nostamaan taistelun hävinnyttä matkalaukkua punnittavaksi hihnalle. Hattua nostan sille, miten äidin  hermot pitivät ja hän vaikutti ulospäin tiskiltä poistuessaan siltä, kuin kaikki olisi sujunut ilman mitään kommelluksia. Meidän lähtöselvityksemme saatiin sujuvasti tiskillä loppuun ja turvatarkastuksen jälkeen saimme suunnata lähes suoraan portille ensimmäisen lennon lähtöä odottamaan. 1h 40min lento Helsingistä Kööpenhaminaan sujui hyvin, joskin lennolle erikseen ostetut - ja vielä kahteen kertaan tarkistetut - ateriat eivät tulleetkaan meille kuin Manulle illallinen. Aamupalan syönti siirtyisi siis Kööpenhaminan lentokentälle, samoin kolmas tarkistuskerta erikseen maksetuista, saamatta jääneistä lentoaterioista.

Aamupalaan kului Kööpenhaminan kentällä huimat 50e, mutta mahat täyttyivät patongista, kahvista, hedelmistä, mehusta, pullasta ja croissanteista. Seuraava lento Kööpenhaminasta Los Angelesiin lähtisi vasta 8,5h päästä, joten aikaa oli lähes tuhlattavaksi asti. Aika kului yllättävän mukavasti silmänruokashoppaillen ja katsellen, leväten Quiet zone:lla nojatuoleissa ja ladaten puhelimien akkuja. Ryynirouva taisi ottaa tirsatkin, mikä virkisti kummasti. Lounaaksi YamYam nuudeleita ja evääksi koneeseen karkkia ja vettä. Kolmas tarkistussoitto matkatoimistoon kertoi, että maksetut ruuat tarjottaisiin pidemmällä lennolla, joten kaikki oli tämän suhteen mennyt niin kuin pitikin. 

Lopulta koitti aika suunnata lähtöporttia kohti. Lähtöportin aukeamista odottaessamme seurasimme huvittuneina ja uteliaina viereiselle portille saapuvaa äärimmäisen tuohtunutta vanhempaa engelsmannia. Hän saapui kuljetettuna, kainalosauvaan turvaten. Hänen nimeään kuulutettiin, että lennon boarding saataisiin loppuun suoritettua. Tämä isokokoinen, puheensa mukaan polvileikattu mies syytti lentokenttäkuljettajaa siitä, että hän oli nyt myöhässä portilta ja vaati lentovirkailijoilta portilla, että kuljettajan tulisi pyytää häneltä mitä nöyrimmin anteeksi. Kertomansa mukaan hän itse oli yrittänyt koko ajan kertoa kuljettajalle, että olisi kiirehdittävä, mutta kuljettaja oli kertonut heidän ehtivän. Ja niinhän he ehtivätkin, mutta miehelle tämä ehtimisen taso ei ollut riittävä, koska häntä jo häpeällisesti kuulutettiin portille omalla nimellä! Lentokenttävirkailijat yrittivät tyynesti saada miestä ensin koneeseen. Mies kuitenkin vaati saada kuljettajalta ensin haluamansa anteeksipyynnön ja vaati virkailijoiden esimiestä paikalle sekä virkailijoiden nimiä ylös paperille. Virkailijat kieltäytyivät antamasta omia nimiään ylös ja yrittivät selittää, että kuljettaja tietää jo toimineensa hieman alisuoritetusti. Mies kuitenkin vaati anteksipyyntöä sekä esimiestä paikalle. Lopputulos oli se, että portti suljettiin ja mies jäi Lontoon lennolta portille odottamaan anteeksipyyntöä... Sitä, miten kaikki lopulta päättyi, emme tiedä, sillä oman lentomme portti aukaistiin ja siirryimme sinne. Jotta kaikki ei meilläkään sujuisi ihan lonkalta, otettiin Valtteri erikoisturvatarkastukseen muutaman muun seuraksi. Lapuilla oli kaikki matkatavarat pyyhitty ja kännykkä ja tabletti oli pitänyt käynnistää... Huumetarkastus siis. Poika selvisi puhtain paperein ja matkatavaroin koneeseen :)

Lopulta pääsimme Boeing 787-8 Dreamliner Jet koneeseen 11h 20min lennolle. Tämä uusinta teknologiaa omaava lentomatkailuväline tarjosi jokaiselle kakkosluokankin matkustajalle oman lcd-näytön kuulokepistokkeella ja usb-liitännällä. Valikosta löytyi niin 3D kartta kuin snack, taxfree ja elokuvavalikotkin. Ostosten maksu tapahtui luottokorttia lcd-näytön alareunan lukijaa pitkin vetäen. Jalkatilaa sen sijaan ei ollut yhtään enempää kuin muissakaan lentokoneissa. Kävi kuitenkin mielessä, että miltähän lentokoneet mahtavat näyttää 10v kuluttua?

Matka sujui viihdettä katsellen, lukien, syöden ja torkkuen, mutta pitkältä se tuntui, voi hyvänen aika!!! Lopulta olimme perillä Los Angelesissa - puoli tuntia etuajassa. Kapteenin mukaan lämpötila oli 24 celciusta plussan puolella ja kello oli n.17.torstai-iltapäivällä paikallista aikaa.

Tom  Bradley terminaalissa itseohjauduimme visitor-linjan passintarkastukseen. Kohta peräämme jonoon tuli toinen suuri koneellinen aasian kansalaisia. Juuri kun olimme pääsemässä luukulle ohjattiin meidät pois jonosta, koska olimme ESTA matkustusluvan omaavia ja aloitimme uudelleen jonotuksen automaateille. Automaatilla tarkastus onnistui ainoastaan yhdelle meistä neljästä. Muut kolme saivat tulostekuittinsa päälle ison rastin ja kehoituksen kääntyä käsin tehtävään passintarkastukseen eli takaisin siihen jonoon, mihin alunperin olimme itse ajatelleet kuuluvamme. Mielenkiintoisinta oli se, että se meistä, jonka automaattitarkastus kuitteineen onnistui, ei oikeastaan tehnyt mitään niin kuin piti. Kuitin valokuvassa hlö katsoi lippalakki päässä alas, kun käsky kuului katsoa kameraan ilman päähinettä ja mahdollisia silmälaseja. Kolmannen jonotuksen jälkeen pääsimme passintarkastuksesta läpi valokuvauksen ja sormenjälkien ottamisen jälkeen, ihan vain siirtyäksemme laukkujen haun jälkeen vielä yhteen turvatarkastukseen, joka onneksi olikin läpihuutojuttu. Virkailija toivotti iloisesti hyvää päivää - tunnistettavalla suomen kielellä -ja lopulta pääsimme ulos. Aikaa kaikkeen jonotukseen kului 1,5h ja vielä puolisen tuntia ennen kuin olimme hotellilla. Pojat nukahtivat suorilta jaloilta sänkyyn, eikä meidän vanhempienkaan tarvinnut unta odotella...