7.päivä West Grand Canyon
Edellisiltana Grand Canyonin retkeä tarkastellessani meinasin luovuttaa. Tässä kohden olematon suunnittelu uhkasi jättää koko Grand Canyonin näkemättä. Karttaa ja etäisyyksiä selaillessani totesin, että Grand Canyonin etelän tai pohjoisen näköalapaikoille olisi yhteen suuntaan reilun 4 tunnin ajomatka! Ei, apua! En millään jaksaisi istua autossa moista matkaa taas edestakaisin, eikä se yhden päivän aikana varmaan onnistuisikaan, kun kanjonillekin pitäisi varata aikaa. Olin jo ehdottamassa luopumista koko rotkolle matkustamisesta, mutta sitten eksyin kartalle, jossa luki "Skywalk, West Grand Canyon" ja etäisyys Las Vegasista 190km suuntaansa. Syvän epätoivon syövereissä mainitsin Ryyniherralle ko paikasta, joka ei käsittääkseni varsinaisesti ole SE paikka, johon Grand Canyonia yleensä matkustetaan katsomaan, kai. Mitään perusteellisempaa keskustelua asiasta ei kuitenkaan syntynyt, joten matkasuunitelma tuon ihmeellisen kanjonin katsastamista varten jäi ilmaan ja uni voitti karttojen jäädessä auki syliini.
Aamulla kellon herättäessä olin NIIN väsynyt. Takapuoli oli edelleen lähes puuduksissa eilisen autossa istumisen jäljiltä. Onneksi hra Ryyni oli huomattavasti virkeämmällä päällä heti herätessään. Avasin jo suuni aloittaakseni masentavan luennon Grand Canyoninille matkustamisen pituudesta ja väsymyksestä. Ryyniherran mielestä eilinen "suunnitelmani" West Grand Canyonille lähtemisestä oli hyvä ja hän sai minuun kummasti virtaa omalla pirteydellään. Oli kuulemma tutustunut karttoihin ym nukahdettuani. Kun nyt kerran täällä ollaan!!! Ja samaa kyytiä nuoriso ylös sängystä, tavarat autoon ja menoksi. Varasimme seuraavaksi yöksi jälleen uuden hotellin, koska emme olisi saaneet pitää samoja huoneita nykyisestä hotellista, olimme varanneet vain yhden yön.
Lähdimme matkaan aamupalan syötyämme, sen tarjoili tällä kertaa Subway-ketju. Kahvit otimme mukaan viereisestä pikkukaupasta. Autossa oli eväänä tuttuun tapaan vettä ja limsaa, viinirypäleitä, sipsiä, suolakeksejä ja karkkia.
Suuntasimme itään ja ensimmäisenä vastassa oli Lake Mead ja pian sen jälkeen Hooverin pato Nevadan ja Arizonan osavaltioiden rajalla. Kävelimme padolla ja ihastelimme maisemia. Nyt olimme sitten käyneet kolmen osavaltion alueella!
Aurinko porotti kuumana suoraan kirkkaalta taivaalta. Kun pääsimme padolta takaisin autolle ja ajoimme ulos parkkihallista, minuun iski ensin järkyttävän kova päänsärky ja sitten migreeniä edeltävä tuttu aura...Eiiiih!!!Edellisestä kunnon migreenikohtauksesta on aikaa jo yli puoli vuotta, mutta onneksi käsilaukussa on pienen apteekin verran lääkkeitä ja ensiaputavaraa koko ajan. Migreenilääke löytyi nopeasti käteen ja sitten vain odottelemaan, että aura menee ohi ja lääkkeen voisi ottaa. Jälkiviisaus on parasta viisautta, joten laskin nopeasti yhteen aamun epätavallisen kovan väsymyksen ja kirkkaan auringon paisteen...
Suljin silmäni yrittäen torkahtaa, että pääsisin migreenilääkkeen aiheuttamasta huonosta olosta hieman yli. Aika nopeasti oli kuitenkin selvää, että tämä kohtaus ei pyörtäisi ilman kunnon panoksia, joten latasin perään kourallisen ibuprofeenia ja parasetamolia. Torkuin ja hikoilin ilmastoidussa autossa vuoron perään, ulkona oli 35 astetta lämmintä. Heräsin jossain "huitsin nevadassa" - joskin kirjaimellisesti olimme Arizonan puolella! Hra Ryyni hidasti vauhtia ja mietti u-käännöksen tekemistä, sillä polttoainetta oli enää neljäsosa tankillinen jäljellä ja todennäköisin viimeinen tankkauspaikka meni n.15min sitten. Virkistyin vähäsen ja kannustin kääntymään. Palasimme 10min matkan taaksepäin ja löysimme polttoainetta, kuva alla puhukoon tilanteen mielenkiintoisuudesta.
Saavuimme noin yhden maissa West Grand Canyonille. Tilannekatsaus toi ilmi, että tästä eteenpäin päästäksemme meidän tulisi lunastaa bussiliput hop on hop off ajelulle ja oma auto jäisi parkkiin. Kiertoajelu kestäsi n.2,5h pysähdyksineen (ilmeisesti keskivertoturistin ajeluun käyttämä aika). Päätin ottaa riskin "live or die" -tyyliin ja lähteä mukaan, vaikka oloni oli vieläkin erittäin huono migreenikohtauksen vuoksi, joka ei ollut vielä täysin antanut periksi.
Bussi vei meidät ensin tekemällä tehtyyn Hualapai-heimon ranchiin. Olimme ostaneet liput, joihin sisältyi ruokailu yhdessä valinnaisista paikoista ja päätimme syödä heti ensimmäisellä pysäkillä, sillä subit olivat sulaneet aikoja sitten. Saimme valita päivän lounaslistalta joko kanaa tai grilliribsiä, lisukkeeksi muusia ja kastiketta tai riisiä sekä vihanneksia. Juomana tietenkin jokin limsa ja jälkiruuaksi kahvi suklaakeksin ja sokerikakkupalan kera. Ehdottomasti tavallisin ruoka koko lomalla ja kokonaisuutena yksinkertaisuudessaan parhain. Selänteen pihvipaikassa emme käyneet, joten Teemu antanee anteeksi ettei hänen pihvejään ollut mukana tätä vertailua tehtäessä (kiekkotähden paikka on muuten saanut paikallisesti erinomaiset arvostelut). Ruokailu alkupisteessä oli hyvä ratkaisu ( kiitos Ryyniherran tarkan pelisilmän), sillä täysinäisellä vatsalla oli varmasti helpompi keskittyä maisemien ihailemiseen ja migreenikin alkoi antamaan periksi. Ranchilla kokeilimme myös hirttosilmukkaa ja pojat pääsivät kokeilemaan kaksintaisteluasetelmassa kuudestilaukeavan vetämistä. Hauskaa sinänsä, joskin teennäistä. Koko tämän turistirysän idea on kuitenkin hieno, sillä kaikki tämä on perustettu Hualapai-heimon, heidän kulttuurinsa ja arvojensa suojelemiseksi. Täällä West Grand Canyonin viralliset nettisivut www.hualapaitourism.com
Täysinäisin vatsoin siirryimme bussilla seuraavalle pysäkille, joka oli itse Skywalk Guano pointilla -Grand Canyonin kupeeseen länsipäähän rakennettu hevosenkengän muotoinen lasilattiallinen kävelysilta! Sillalle ei saanut ottaa mitään henkilökohtaista mukaan ei myöskään kameraa tai kännykkää. Kenkiin oli laitettava suojapussit päälle ja metallinpaljastimen läpi käveltiin. Itse sillalla kävely Grand Canyonin päällä oli hurja kokemus -niille jotka sen pystyivät huoletta tekemään. Korkeanpaikan kammon omaavana ( en kykene edes seinätikkaille nousemaan rennosti, sen sijaan perinteinen vuoristorata on ihan ok) keräsin seinän vieressä nojaten hyvän hetken rohkeutta, jonka jälkeen Ryyniherran housunkauluksesta takaa kiinni pitäen kävelimme kertaakaan pysähtymättä pienin askelin hevosenkengän päästä päähän. Olisin kyllä kernaasti halunnut seisahtua ihailemaan näkymiä lasilattian läpi alas, mutta en kerta kaikkiaan kyennyt. Saavutus sinänsä oli kävellä "ilmassa"!!! Huojentuneena kallioperälle taas päästyäni nojasin tiukasti seinään ja katselin horisonttiin. Paikan työntekijä käveli hevosenkengältä minuun päin ja kohdallani nosti kätensä ja huikkasi "give me five!" Jep, oli varmasti nähnyt samankaltaisen surkean esityksen paikan päällä ennenkin.
Maisemat olivat henkeäsalpaavat. Miten ihmeellistä ja ainutlaatuista eikä maailmassa ole toista samanlaista paikkaa! Kuvia otimme kiinteältä maalta eri paikoista. Mielenkiintoista oli sekin, että rotkon reunalle ei ollut rakennettu minkäänlaista suoja-aitaa tms. Saatoit siis mennä seisomaan niin lähelle reunaa kuin uskalsit, omalla riskillä tietenkin. Ei yhtään kieltokylttiä, ei mitään.
Nautimme maisemista myös seuraavalla pysäkillä Eagle pointilla, jonka erikoisuus oli lentävän kotkan muotoinen aukko Grand Canyonin keskellä. Päivä alkoi kääntyä iltapäivään ja nautimme eväistä. Maisemaa ei voi sanoin kuvailla ja yritys vangita sitä kuvaan on vain haalea kopio siitä, miltä oikeasti tuntui olla tuon yhden maailmanihmeen reunamilla seisomassa.
Klo 16 lähdimme tulikuumalla autolla takaisin kohti Las Vegasia ja kiitimme Luojaa toimivasta ilmastoinnista, sillä lämmintä oli edelleen +28. Paluumatka sujui nopsaan ja saavuimme hulppealle Hard Rock Hotel and Casinolle. Koko matkan halvin, mutta ekslusiivisin hotelli, hinta yhdeltä yöltä 50e+verot! www.hardrockhotel.com
Ennen nukkumaan menoa lähdimme poikien kanssa vielä katselemaan kasinon eriskummallista torstai-iltaelämää ja oli siinä pohjolan asukeilla monta ihmeellistä asiaa toinen toisensa perään ihmeteltävänä. Black Jack ja yksikätinen tuli kokeiltua, kun nyt kerran täällä oltiin. Saldo plus miinus nolla ;)
Aamulla kellon herättäessä olin NIIN väsynyt. Takapuoli oli edelleen lähes puuduksissa eilisen autossa istumisen jäljiltä. Onneksi hra Ryyni oli huomattavasti virkeämmällä päällä heti herätessään. Avasin jo suuni aloittaakseni masentavan luennon Grand Canyoninille matkustamisen pituudesta ja väsymyksestä. Ryyniherran mielestä eilinen "suunnitelmani" West Grand Canyonille lähtemisestä oli hyvä ja hän sai minuun kummasti virtaa omalla pirteydellään. Oli kuulemma tutustunut karttoihin ym nukahdettuani. Kun nyt kerran täällä ollaan!!! Ja samaa kyytiä nuoriso ylös sängystä, tavarat autoon ja menoksi. Varasimme seuraavaksi yöksi jälleen uuden hotellin, koska emme olisi saaneet pitää samoja huoneita nykyisestä hotellista, olimme varanneet vain yhden yön.
Lähdimme matkaan aamupalan syötyämme, sen tarjoili tällä kertaa Subway-ketju. Kahvit otimme mukaan viereisestä pikkukaupasta. Autossa oli eväänä tuttuun tapaan vettä ja limsaa, viinirypäleitä, sipsiä, suolakeksejä ja karkkia.
Suuntasimme itään ja ensimmäisenä vastassa oli Lake Mead ja pian sen jälkeen Hooverin pato Nevadan ja Arizonan osavaltioiden rajalla. Kävelimme padolla ja ihastelimme maisemia. Nyt olimme sitten käyneet kolmen osavaltion alueella!
 |
| Lake Mead |
 |
 |
| Arizonan puolella! |
Aurinko porotti kuumana suoraan kirkkaalta taivaalta. Kun pääsimme padolta takaisin autolle ja ajoimme ulos parkkihallista, minuun iski ensin järkyttävän kova päänsärky ja sitten migreeniä edeltävä tuttu aura...Eiiiih!!!Edellisestä kunnon migreenikohtauksesta on aikaa jo yli puoli vuotta, mutta onneksi käsilaukussa on pienen apteekin verran lääkkeitä ja ensiaputavaraa koko ajan. Migreenilääke löytyi nopeasti käteen ja sitten vain odottelemaan, että aura menee ohi ja lääkkeen voisi ottaa. Jälkiviisaus on parasta viisautta, joten laskin nopeasti yhteen aamun epätavallisen kovan väsymyksen ja kirkkaan auringon paisteen...
Suljin silmäni yrittäen torkahtaa, että pääsisin migreenilääkkeen aiheuttamasta huonosta olosta hieman yli. Aika nopeasti oli kuitenkin selvää, että tämä kohtaus ei pyörtäisi ilman kunnon panoksia, joten latasin perään kourallisen ibuprofeenia ja parasetamolia. Torkuin ja hikoilin ilmastoidussa autossa vuoron perään, ulkona oli 35 astetta lämmintä. Heräsin jossain "huitsin nevadassa" - joskin kirjaimellisesti olimme Arizonan puolella! Hra Ryyni hidasti vauhtia ja mietti u-käännöksen tekemistä, sillä polttoainetta oli enää neljäsosa tankillinen jäljellä ja todennäköisin viimeinen tankkauspaikka meni n.15min sitten. Virkistyin vähäsen ja kannustin kääntymään. Palasimme 10min matkan taaksepäin ja löysimme polttoainetta, kuva alla puhukoon tilanteen mielenkiintoisuudesta.
Saavuimme noin yhden maissa West Grand Canyonille. Tilannekatsaus toi ilmi, että tästä eteenpäin päästäksemme meidän tulisi lunastaa bussiliput hop on hop off ajelulle ja oma auto jäisi parkkiin. Kiertoajelu kestäsi n.2,5h pysähdyksineen (ilmeisesti keskivertoturistin ajeluun käyttämä aika). Päätin ottaa riskin "live or die" -tyyliin ja lähteä mukaan, vaikka oloni oli vieläkin erittäin huono migreenikohtauksen vuoksi, joka ei ollut vielä täysin antanut periksi.
Bussi vei meidät ensin tekemällä tehtyyn Hualapai-heimon ranchiin. Olimme ostaneet liput, joihin sisältyi ruokailu yhdessä valinnaisista paikoista ja päätimme syödä heti ensimmäisellä pysäkillä, sillä subit olivat sulaneet aikoja sitten. Saimme valita päivän lounaslistalta joko kanaa tai grilliribsiä, lisukkeeksi muusia ja kastiketta tai riisiä sekä vihanneksia. Juomana tietenkin jokin limsa ja jälkiruuaksi kahvi suklaakeksin ja sokerikakkupalan kera. Ehdottomasti tavallisin ruoka koko lomalla ja kokonaisuutena yksinkertaisuudessaan parhain. Selänteen pihvipaikassa emme käyneet, joten Teemu antanee anteeksi ettei hänen pihvejään ollut mukana tätä vertailua tehtäessä (kiekkotähden paikka on muuten saanut paikallisesti erinomaiset arvostelut). Ruokailu alkupisteessä oli hyvä ratkaisu ( kiitos Ryyniherran tarkan pelisilmän), sillä täysinäisellä vatsalla oli varmasti helpompi keskittyä maisemien ihailemiseen ja migreenikin alkoi antamaan periksi. Ranchilla kokeilimme myös hirttosilmukkaa ja pojat pääsivät kokeilemaan kaksintaisteluasetelmassa kuudestilaukeavan vetämistä. Hauskaa sinänsä, joskin teennäistä. Koko tämän turistirysän idea on kuitenkin hieno, sillä kaikki tämä on perustettu Hualapai-heimon, heidän kulttuurinsa ja arvojensa suojelemiseksi. Täällä West Grand Canyonin viralliset nettisivut www.hualapaitourism.com
Täysinäisin vatsoin siirryimme bussilla seuraavalle pysäkille, joka oli itse Skywalk Guano pointilla -Grand Canyonin kupeeseen länsipäähän rakennettu hevosenkengän muotoinen lasilattiallinen kävelysilta! Sillalle ei saanut ottaa mitään henkilökohtaista mukaan ei myöskään kameraa tai kännykkää. Kenkiin oli laitettava suojapussit päälle ja metallinpaljastimen läpi käveltiin. Itse sillalla kävely Grand Canyonin päällä oli hurja kokemus -niille jotka sen pystyivät huoletta tekemään. Korkeanpaikan kammon omaavana ( en kykene edes seinätikkaille nousemaan rennosti, sen sijaan perinteinen vuoristorata on ihan ok) keräsin seinän vieressä nojaten hyvän hetken rohkeutta, jonka jälkeen Ryyniherran housunkauluksesta takaa kiinni pitäen kävelimme kertaakaan pysähtymättä pienin askelin hevosenkengän päästä päähän. Olisin kyllä kernaasti halunnut seisahtua ihailemaan näkymiä lasilattian läpi alas, mutta en kerta kaikkiaan kyennyt. Saavutus sinänsä oli kävellä "ilmassa"!!! Huojentuneena kallioperälle taas päästyäni nojasin tiukasti seinään ja katselin horisonttiin. Paikan työntekijä käveli hevosenkengältä minuun päin ja kohdallani nosti kätensä ja huikkasi "give me five!" Jep, oli varmasti nähnyt samankaltaisen surkean esityksen paikan päällä ennenkin.
Maisemat olivat henkeäsalpaavat. Miten ihmeellistä ja ainutlaatuista eikä maailmassa ole toista samanlaista paikkaa! Kuvia otimme kiinteältä maalta eri paikoista. Mielenkiintoista oli sekin, että rotkon reunalle ei ollut rakennettu minkäänlaista suoja-aitaa tms. Saatoit siis mennä seisomaan niin lähelle reunaa kuin uskalsit, omalla riskillä tietenkin. Ei yhtään kieltokylttiä, ei mitään.
Nautimme maisemista myös seuraavalla pysäkillä Eagle pointilla, jonka erikoisuus oli lentävän kotkan muotoinen aukko Grand Canyonin keskellä. Päivä alkoi kääntyä iltapäivään ja nautimme eväistä. Maisemaa ei voi sanoin kuvailla ja yritys vangita sitä kuvaan on vain haalea kopio siitä, miltä oikeasti tuntui olla tuon yhden maailmanihmeen reunamilla seisomassa.
 |
| Joshua tree |
Klo 16 lähdimme tulikuumalla autolla takaisin kohti Las Vegasia ja kiitimme Luojaa toimivasta ilmastoinnista, sillä lämmintä oli edelleen +28. Paluumatka sujui nopsaan ja saavuimme hulppealle Hard Rock Hotel and Casinolle. Koko matkan halvin, mutta ekslusiivisin hotelli, hinta yhdeltä yöltä 50e+verot! www.hardrockhotel.com
 |
| Maisema hotellihuoneesta 18.krs illalla |
Ennen nukkumaan menoa lähdimme poikien kanssa vielä katselemaan kasinon eriskummallista torstai-iltaelämää ja oli siinä pohjolan asukeilla monta ihmeellistä asiaa toinen toisensa perään ihmeteltävänä. Black Jack ja yksikätinen tuli kokeiltua, kun nyt kerran täällä oltiin. Saldo plus miinus nolla ;)
Kommentit
Lähetä kommentti