Elämä on jatkuvaa liikettä

(Videolla olevien lasten vanhemmilta ja videon kuvaajalta pyydetty lupa videon julkaisemiseen blogissa)

Luen säännöllisesti Joyce Myerin vuosihartauskirjaa Kiitoksen voima. Eräässä tekstissä on osuvasti käsitelty elämän ominaisuutta jatkuvana liikkeenä (mukaellen): "Elämä on matka, jolla on alku, keskivaihe ja loppu. Elämä on jatkuvaa etenemistä koko ajan johonkin. Niin kauan kuin elämme, olemme jatkuvasti matkalla johonkin. Aina. Ilman liikettä ei olisi elämää lainkaan." 

Liikkeeseen täytyy olennaisena osana yhdistää sekin tosiasia, että myös elämä ympärillämme on jatkuvassa liikkeessä. Tämä lisää haasteita, muuttaa tilanteita ja vaikuttaa olosuhteisiin meistä riippumattomalla tavalla.

Viisilapsisessa perheessä elämä on kirjaimellisesti jatkuvassa liikkeessä. Perheemme seitsemän jäsentä ovat joka hetki omassa,  jatkuvassa liikkeessään, edeten koko ajan johonkin. Jokainen omaan tahtiinsa. Kun tämä liikkuminen kasataan yhteen, on kaaos arkipäivää ja järjestys on kaukana, vaikka kuinka sitä toivoisinkin. Silti tänä viikonloppuna tällä hetkellä kuusihenkinen perheemme suoriutui matkasta ihanan nuorenparin kihlajaisiin Vantaalle ja takaisin. Pysähdyimme tietenkin meno-ja paluumatkoilla perheemme päätä katsomaan sairaalaan. Ihailen huikean upeaa kälyäni perheineen, joka majoittaa meidät aina ilolla suunnatessamme Etelä-Suomeen!

Neiti A, ikää 3 1/2 vuotta, nielaisi muovisen, teräväreunaisen, litteän hello kitty -figuurin jokin aika sitten. Tuo pieni ylimääräinen liike sai aikaan äkkiseltään laskettuna ainakin 35 ihmisen liikehdintää, joista yksikään ei edellispäivänä tiennyt tulevasta liikehdinnästä tämän asian ympärillä. Puhumattakaan siitä, miten moni ihminen joutui äkkiliikkeeseen mieheni taannoisen sairaskohtauksen takia!  Jo yhden henkilön liikkuminen siis vähentää ennakoitavuutta moninkertaisesti. 

Ennakoitavuus helpottaa suunnittelua. Olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että elämän kaikki liikkumiset on juuri "se juttu", mikä elämästä tekee niin ainutlaatuista. Emme koskaan voi tietää seuraavasta hetkestä tai huomisesta päivästä, emmekä sitä, mitä se tuo tullessaan. Elämä on tässä ja nyt.

Viime aikojen haasteet ovat olleet sellaisia, joista olisin takuulla vähemmän kohteliaasti kieltäytynyt, mikäli siihen olisi ollut mahdollisuus. Osa asioista olisi ehkä jälkeenpäin katsottuna ollut ennakoitavissa, mutta se ei poistanut vääjäämätöntä tosiasiaa törmäyksestä. Olen ollut pakotettu opettelemaan uudenlaista suhtautumista moneen asiaan, mutta ennen kaikkea siihen, että elämä on jatkuvaa -ja monelta osin - ennakoimatonta liikettä. Otettuani haasteen vastaan voin taaksepäin katsoessani todeta, että olen onnistunut oivaltamaan jotakin. Miten muuten olisi mahdollista, että koen tänä äitienpäivänä kaikesta huolimatta olevani onnellisempi kuin koskaan ennen?

"Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti."

- 2.Kor. 4:8-9, 16-18 -

Joudun kaiken elämän keskellä muistuttamaan itseäni siitä, mihin olen matkalla. Ikuinen päämäärä antaa ikuisen toivon, joka kestää. Lukemattomien vaikeuksienkin keskellä.