Rakkaus on vapaaehtoista

Mieheni vakavan sairastumisen käynnistämä yksilöprosessointi on heijastunut myös parisuhteeseen. Minun tapauksessani vääjäämättä ja molempiin suuntiin eli minun suhteeseeni mieheeni ja häneen suhteeseensa minuun. Olemme aina keskustelleet ja puhuneet kaikista mahdollisista asioista. Keskusteluyhteyden säilyttäminen ja parantaminen ovat vaatineet vuosien varrella määrätietoista ja tahdonalaista toimintaa, jatkuvaa harjoittelua ja muutaman sovitun säännön, joista on pidetty tinkimättä kiinni alusta asti. Mm. sormusta ei sormesta oteta pois ja mykkäkoulu on kielletty. Aika nopeasti jouduimme lisäämään myös säännön, että keskustelun alettua tilanteesta ei lähdetä kesken kaiken pois. Tämä juontaa juurensa siitä, että kihlajaispäivän iltana meidät nähtiin paikallisen kylätien varrella siten, että mies ajoi autolla vieressä minun viuhtoessani tiukan näköisenä tien pientareella...

Viimeisin keskustelu oli minusta kuitenkin raskasta aloittaa. Tähän varmasti vaikutti se, että omat voimavarat ovat olleet kortilla, enkä ollut ihan varma mieheni henkisistä voimavaroista. Epäilys ja pelko nalkuttivat olkapäällä luoden epävarmuutta ja nakertaen ilon nurkkia erittäin hyvin toipumaan alkaneen potilaan vaimon mielen sopukoissa. 

Olin edellisenä päivänä loukkaantunut yhdestä mieheni sanomasta asiasta ja se jäi vaivaamaan minua sen verran, että seuraavana päivänä oli vaikeaa herkeämättä keskittyä työntekoon. Kotimatka työpäivän jälkeen tuntui pitemmältä kuin yleensä. Mielessä pyöri hyvin monenlaisia ajatuksia. Pakotin itseni kuitenkin ottamaan härkää sarvista ja tein aloitteen tilanteen purkamiseksi.

Pitkä keskustelu päättyi yhden asian sijasta molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen monien asioiden tämänhetkisestä tilasta. Kävimme läpi käsiteltävien asioiden henkilökohtaisia ja yhteisiä ulottuvuuksia. Pystyimme yhdessä analysoimaan syitä, seurauksia, asettamaan korjaustavoitteita ja kehityskohteita sekä suuntaamaan katsettamme kohti tulevaisuutta. Se tunne, kun solmu aukeaa... Olin niin helpottunut tuon keskustelun jälkeen! Aika itsevarmasti totean, että käyty keskustelu olisi hyvin voinut olla kuin hyvä esimerkki suoraan parisuhdeoppaasta "Näin ymmärrät puolisoasi ja tulet itsekin ymmärretyksi -10 askelta parempaan vuorovaikutukseen".

Kohta 20 avioliittovuotta harjoittelua alkaa tuottaa siis kunnon tulosta! Voin edelleen todeta, että olen kaikesta huolimatta äärettömän tyytyväinen ja rakastunut omavalitsemaani puolisoon. Häntä lainatakseni:" Elämä kanssani ei varmasti ole helppoa, mutta tylsää se ei ainakaan tule olemaan". 

Rakkaus on vapaaehtoista. Vapaaehtoisuus sisältää tietoisen päätöksen osallistua johonkin omasta vapaasta tahdostaan. Tehdä jotakin ilman pakkoa sisältäen silti tietoisen valinnan, päätöksen. Välillä rakkauden tunne häviää ja silloin olen tarvinnut päätöstä jatkaa rakastamista. Silloin, kun oma rakkaus on ollut mitattavissa lusikalla ja loppunut kesken päivän, on Jumala antanut omastaan kauhalla mittaamatta.

Jumalan meihin kohdistama rakkaus on vapaaehtoista vain meidän puoleltamme. Hänen rakkautensa on osoitettu kaikille, jotka haluavat ottaa sen vastaan. Hän ei koskaan lopeta rakastamista, eikä hänen tarvitse tehdä tahdon -päätöksiä. Hän rakastaa jatkuvasti ja ehdoitta. Silti hän ei voi pakottaa meitä rakastamaan itseään, vaan haluaa meidän kääntyvän hänen puoleensa vapaaehtoisesti. Valinta on sinun.

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

- Joh. 3:16 -

Tulevan viikonlopun ja viikon aikana aion nauttia lisää tätä meidän perheen odotettua kevätherkkua eli raparperi-marenkipiirakkaa. Rentouttavaa viikonloppua jokaiselle ❤