Yhdet häät ja yhdet hautajaiset

Viime kerrasta on aikaa, sillä kuluneet viikot ovat pitäneet monella tavalla kiireisinä. Reilu viikko sitten lastemme serkku vihittiin Etelä-Suomessa. Mieheni kanssa olemme saaneet seurata läheltä tämän nuoren parin yhteisen taipaleen haparoivaa alkua ja nyt saimme ilolla saatella heidät avioliittoon. Perheemme miehet olivat sonnustautuneet kaikki samanvärisiin paitoihin ja kravatteihin sekä taskuliinoihin. Tyttömme suoriutuivat morsiusneidon tehtävästään kunnialla kulkien valkoiset pitsimekot yllään ja auringonkukat käsissään pitkin vanhan puukirkon pitkää käytävää hääparin edellä aina alttarille saakka. Hääjuhlassa vieraiden yhdessä ilmoille kajauttama "Sua vain yli kaiken mä rakastan" kakun leikkauksen jälkeen sai juhlapaikan kattohirret väreilemään onnesta hääparin kanssa. Onnellisuuden kupliva kihelmöinti, siunauksen sateet, vastavihittyjen suloiset katseet, vieraiden ilo ja kansainvälisten vieraiden mukanaan tuoma väri sekä herkkä tunnelma tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Syksyn pimenevässä illassa pienten lamppujen ja kynttilöiden valaistessa toisilleen vastavihitty nuoripari välkehti kuin tähtinen taivas morsiamen kauniin pitsipuvun helmien ja paljettien heijastaessa valoa heidän ympärilleen. Harvoin olen nauttinut tunnelmasta ja tunteista niin kuin tuon ihanan hääjuhlan aikana. 

❤

Tämän viikon perjantaina oli sitten yllättäen edesmenneen kummitätini hautajaispäivä. Hän kuoli kotiinsa 64 -vuotiaana ennättäen olla vain kuukauden eläkkeellä. Tunnen itseni uupuneeksi, sillä kuluneet viikot olen itkenyt vuoroin ilosta ja vuoroin surusta. Tunteiden vuoristorata on ollut siis melkoinen ja välillä on ollut vaikeaakin erottaa itkun syytä.  Kummitätini jäähyväisjuhla - sillä sellainenhan se oli -  oli tunnelmaltaan arvokas ja samalla kotoisan lämmin. Varmasti juuri sellainen, kuin hän olisi toivonutkin sen olevan. Paikalla oli pieni joukko lähimpiä sukulaisia ja ystäviä. Yhdessä saimme muistella, jakaa muistoja ja itkeä kaipauksen suuruutta. Yhdessä jätimme jäähyväiset rakkaalle ihmiselle, joka oli empaattisuudellaan, avarakatseisuudellaan ja kyvyllään huolehtia toisista erityisellä tavalla tehnyt eläessään jokaiseen paikallaolijaan lähtemättömän vaikutuksen. Työstin osan mietteistäni muistovärssyksi, joka liitettiin arkun vierelle laskemaani valkoiseen kallaan. Ajatus värssyyn lähti yhdestä lapsuuden muistosta ja muotuotui erään Jesajan kirjan jakeen ympärille (Jes.38:12):

Majasi kuin paimenen teltta

puretaan ja viedään pois

elämäsi loppuun saakka

niin kuin kankuri kutonut ois

On kangas täynnä värejä

ja kaikkien värien keskellä

on joulut monet mummolan

nuo muistot lapsuusmaiseman

Ei polta enää päivän valo

ei kirkas kuu, ei myrskyn palo

On käsi vakaa elon Herran

totta on taivas ja tuonela kerran

Kohta kankaasi leikataan

irti loimentutkaimistaan

Sydämeeni hiljaa kätken

surun suuren jäähyväishetken

Viimeisen matkan  takana

toivon – on aamu uusi alkava.

Tiedän, että suru ja ikävä helpottavat ajan kuluessa, mutta muistot eivät haalistu koskaan. Jälleennäkemisen toivo on ainoa, minkä varaan voin ripustautua häntä ajatellessani. Raamatun viimeisessä kirjassa Jeesuksen opetuslapsi Johannes kirjoittaa taivaasta seuraavaa:

"Minä näin suuren valkoisen valtaistuimen ja sillä istuvan. Hänen kasvojaan pakenivat taivas ja maa, eikä niille löytynyt sijaa. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin. Avattiin vielä yksi kirja, elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. ... Ja jos jonkun nimeä ei löytynyt elämän kirjaan kirjoitettuna, hänet heitettiin tuliseen järveen. Minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta enää ollut. ... Ja minä kuulin voimakkaan äänen sanovan valtaistuimelta: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Hän asuu heidän keskellään ja he ovat hänen kansojaan. Jumala itse on heidän kanssaan, heidän Jumalansa. Hän pyyhkii kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, ei surua, ei parkua eikä tuskaa, sillä kaikki entinen on mennyt."

 - Ilmestyskirja 20:11-12 ja 15, 21:1 ja 3-4 - 

Jälleennäkemisen toivossa kummityttösi

- Ryynirouva -