Odotuksen monet muodot

Minun joulun odotukseni alkaa virallisesti siitä, kun joulukuusi laitetaan paikoilleen. Aikaisimmillaan kuusi on kasattu marraskuussa heti isänpäivän jälkeen, mutta viimeistään ensimmäisenä adventtina. Kyllä - meillä on muovikuusi.

Kymmenisen vuotta sitten kyllästyin aidon kuusen hankintaan liittyvään epävarmuuteen: milloin se saatiin, milloin se haettiin itse luvan kera sukulaisten metsistä tai ostettiin torilta. Joskus kuusen kohtalo ratkesi vasta jouluaaton aattona. Kerran jäimme ilman kuusta. En toki voi olla painavasti mainitsematta aidon kuusen ominaisuutta varistaa neulasia huolimatta kaiken kansan neuvot noudattaneista kuusen sisäkauteen valmistelu- ja hoito-ohjeista. Lopulta päätin, että nyt saa riittää kuusi-hermoilu kaikkine variaatioineen ja ostaa paukautin mielestäni sopivan tuuhean ja mittaisen muovikuusen läheisestä sekatavarakaupasta. Pontta päätökseen antoi juuri tuolloin kuulemani hauska tarina eräästä perheestä, jossa mies hoiti lähes kaiken kodinhoitoon liittyvän. Erään kerran hän myös oli saanut tarpeekseen mm.joulukuusen neulasten aiheuttamasta sotkusta ja oli ilmoittanut perheelleen, että se, joka siivoaa, saa päättää myös joulukuusesta kantaen samalla muovikuusen olohuoneeseen. Omakin perheeni protestoi aluksi kauhistuneena muovikuusen uutuuttaan tuoksuvaa katkua. Suostuttelin heidät kokeilemaan em perusteluihin vedoten ja sovimme, että aina kun viettäisimme jouluaaton kotona (meillä on isovanhempien ja miehen sisaren perheen kanssa kiertävä jouluaatto), laittaisimme aidon kuusen. Tämä päätös ei kuitenkaan koskaan johtanut käytännön toteutukseen, sillä seuraavan kerran, kun aito kuusi olisi pitänyt hankkia, jäimme ilman kuusta viime tinkaan jätetystä ostotapahtumasta johtuen. Niimpä kasasin muovikuusen jouluaattoaamulla kohtalaisen suurella pieteetillä.

Sittemmin olen kyllä todennut muunkin perheen nauttivan ajoissa kasatun kuusen mukanaan tuomasta valosta nykyään niin kovin mustan ja lumettoman vuodenajan keskelle. Pitkän aikaa kuusi seisoi eteisessä olohuoneeseen johtavien lasipariovien takana, sillä ovet erottivat sen kätevästi pienten taaperoiden liialta uteliaisuudelta ja kiipeilyhalulta. Tänä vuonna kuusen paikan päätti mieheni ja kuusi sijoitettiin olohuoneeseen vuosia kestäneen eteiskauden jälkeen. Suostuin sijoituspäätökseen ilomielin, sillä minultahan paikan valinnan luovutus toiselle on pieni myönnytys siihen nähden että otin selkävoiton vuosikymmen sitten tuolloin viisihenkisestä perheestäni lukemin 1-4 muovikuusi vastaan aito joulukuusi. Joskaan kuusen tieltä nurkasta siirretty raskas nojatuoli ei ole vieläkään kulkeutunut pois kulkuväylältä, mihin se väliaikaisesti marraskuun puolivälissä työnnettiin, kun kuusen kasaus toteutettiin.

Lapsuudessani joulukoristeet laitettiin paikoilleen vasta, kun yltiöpäiset joulusiivot oli tehty eli pahimmillaan vasta aatonaattoiltana. Muistan, miten hämmästynyt olin, kun Norjassa asuessani vierailin ensimmäisen adventin aikaan ystävättäreni luona ja hän kesken kahvihetken muisti yht'äkkiä enkelikellon olemassaolon. Siitä paikasta hän nousi, haki sen kellarista, kasasi sen, pyyhkäisi yhden hyllyn päältä pölyt kämmenellään, asetti enkelikellon hyllylle, laittoi kynttilät palamaan ja totesi silmin nähden tyytyväisenä "Kas näin, nyt on aloitettu joulukoristeiden laittaminen esille". Tämän jälkeen kävimme hyvin vilkkaan ja osin tunteikkaan keskustelun siitä, millaisia jouluperinteitä olimme tottuneet noudattamaan. Ystävättärelläni oli jo tuolloin viisi lasta ja minulla vasta yksi, mutta ymmärsin, että hänellä oli sellaista kykyä nauttia pienistä asioista arjen keskellä tavalla, mihin minulla olisi vielä hyvin pitkä matka kehittyäkseni edes hitusen. Olen tänään iloinen huomatessani, että olen paitsi luonut omia perinteitä oman perheeni kanssa myös siitä, että kykenen nauttimaan pienistä asioista arjen keskellä ja että joulu syntyy jostain muusta kuin yltiöpäisestä siivoamisesta, varsinkin kun se siivo ei kuitenkaan pysy sen paremmin kuin tavallisena arkenakaan, vaikka koko ajan kulkisi järjestelemässä tavaroita paikoilleen. Lopulta päätös oli yksinkertainen: piti vain päättää, mitä mieltä on ja miten haluaa itse toimia. Pätee muuten lopulta aika moneen asiaan. Nautin suuresti joulun tunnelmasta kodissani jo marraskuun puolivälistä lähtien kuusen kynttilöiden tuikkeessa ja ikkunatähtien loisteessa kaiken epäjärjestyksen ja jatkuvien lelukasojen keskellä.

Tänä vuonna joulun odotusta on myös konkretisoinut ikioma joulukalenteri. Sain tämän joulukalenterin rakkaalta ystävältä marraskuussa ja se on yhtä kuin iso jouluinen lahjakassi, jossa on 24 kappaletta ruskeita kirjekuoria varustettuna numeroin 1-24. Tähän mennessä "luukuista" on paljastunut mm.energiapatukka, suklaapatukka, tuikkuja ja tulitikut, lahjanarua, vartalovoidetta, piparkakkumaustetta  ym  aivan ihania, pieniä yllätyksiä! Mutta kalenterin ehdottomasti paras anti on se, että joka päivä "luukkua" avatessani tunnen itseni jälleen kymmenvuotiaaksi, lettipäiseksi pikkutytöksi. Ihan huippujuttu, sillä arvatkaa miten hauskalta se tuntuu!!!??? Eipä tainnut rakas ystävä arvata, että kalenteri saisi aikaan moista! Kiitos M ❤

Jouluperinteet muuttivat muotoaan tänä vuonna joulukorttien osalta, sillä postitin joulukortit enää isovanhemmille ja Norjaan. Kaikki muut tulevat saamaan joulutervehdyksen somen kautta tai tekstiviestin muodossa. Viime vuonna näin kävi jo vahingossa, kun tilaamani valokuvakortit eivät olleet sellaisia kuin piti, enkä jaksanut viime hädässä enää hommata uusia joulukortteja. Nyt kun joulukortteja on alkanut tulla postissa, olen jo hieman katunut tätä tietoista päätöstä, joten saa nähdä, miten joulukorttien käy ensi vuonna.

Olen tänä vuonna miettinyt tavallista enemmän sitä, miksi jouluun liittyy niin paljon perinteitä, odotuksia ja tapoja? Miksi minä itse haluan nauttia kodissani joulun tunnelmasta niin pitkään kuin mahdollista? 

Jouluun liittyy pohjimmiltaan ajatus rauhasta, levosta, sovusta, riitojen ja erimielisyyksien hautaamisesta, lähimmäisen rakkaudesta ja toisen auttamisesta. Ajatus valon tuomisesta pimeän keskelle, ajatus rajat ylittävästä, kaiken voittavasta rakkaudesta.  Joulu saa toivomaan rauhaa maan päälle, sitä, että aseet vihamiesten välillä voitaisiin laskea edes hetkeksi. Joulun aikaan korostuu ennen kaikkea hyvä tahto ihmisten kesken, antamisen ilo ja riemu. Joulu konkreettisesti rakentaa ympärillemme todellisen toivon siitä, mitä elämä voisi olla ihmisten laittaessa tietoisesti sivuun omahyväisyyden, itsekeskeisyyden ja itserakkauden ja asettaessa toisen edun omansa edelle. Mutta eivätkö nämä ajatukset ole oikeastaan niitä, joita noudattamalla elämä olisi joka päivä aika lailla erilaista ilman jouluakin? 

Minun jouluni on joka vuosi ennen kaikkea Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajani syntymäjuhla. Sillä ilman Häntä ei olisi olemassa koko joulua. 

Näiden ajatusten siivittämänä toivotan ihan jokaiselle rauhallista, rakkauden täyttämää ja siunattua joulun aikaa ja kiitän seurastasi kuluneen vuoden aikana. Olkoon uusi vuosi 2017 mielenkiintoinen ja synnyttäköön se meissä jonkin uuden alun siten, että voisimme enemmän rakastaa lähimmäistämme ja luopua edes hivenen verran enemmän itsekeskeisyydestämme. Sillä siitä - uskon - tahtoisi Jeesus meitä syntymäjuhlaansa juhlivia muistuttaa.  Tapaamisiin ensi vuonna ❤

"Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas"

- Jesaja 9:6 - 

"Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
- Luukas 2:10-14 -