Päivä 1. Tallinna, Viro - Varsova, Puola

Uni loppui aamulla hieman ennen kellonsoittoa. Alla ollut vilkas viikko ja edessä oleva matka saattoivat myös aiheuttaa levottomuutta. Suuntasin aamupalalle jo kello 6:30 ja lähtiessä herätin tuttuun tapaan mieheni, joka ei tarvitse aamupalan nauttimiseksi niin pitkää kulinaristista hetkeä kuin minä. Olemme tottuneet tähän järjestelyyn jo avioliittomme alkutaipaleella. Haaveilin jonkin aikaa siitä, miten liikkuisimme yhteisillä matkoillamme kuin paita ja peppu liimautuneena toisiimme, mutta olemme todenneet, että jotkin asiat on molempien edun kannalta hyvä järjestää ihanteesta poiketen. Niinpä lähes aina ollessamme kahdestaan matkalla, nautin minä aamupalasta lähes tunnin pidempään kuin mieheni, jonka kupu on ravittu n.15minuutissa.

Yön sade oli hieman hellittänyt, kun vähän ennen kello kahdeksaa olimme autossa. Navigaattorin mukaan matkaa olisi 810km ja aikaa kuluisi 10h 12min! Eikun matkaan! Emme kumpikaan olleet koskaan aikaisemmin ajaneet Tallinnasta etelään kohti Itä-Eurooppaa autolla, kun taas Länsi-ja Etelä-Euroopan puolelta kokemusta on hieman enemmän.  Alkumatkalla Via Balticalla tiet olivat kuivat ja keli puolipilvinen. Pärnun tietämillä keli vaihtui sateiseksi ja tuuli yltyi kovaksi. Matka taittui kuitenkin jouhevasti merta näkemättä ja klo 10.30 ylitimme Viron ja Latvian rajan pysähtymättä.  

Latvian puolella E67 oli edelleen oikein hyvässä kunnossa. Mieheni kanssa olemme yhdessä sitä mieltä, että tien kunto oli suureksi osaksi jopa keskivertoa Suomen tiekuntoa parempi. Liikennekulttuurissa tapahtui muutos Latvia puolella, sillä hieman leveämpireunuksisella tiellä hitaammin kiiruhtavat siirtyivät sivummalle antaen takaa tulevalle tilaa ohittaa. Näin tekivät myös ohitustilanteen havaitsevat vastaantulijat. Pois suomalainen jääräpäisyys ja jäykkyys – joustoa sitä olla pitää!

Maisema muuttui rannikkopensaikosta mäntykankaaksi, jota tien reunoilla vapaasti kasvavat kultapiiskut värittivät hienosti.Hieman rajan jälkeen tie käväisi aivan Itämeren rannassa. Tällöin saattoi nähdä ruskeana vellovan Itämeren peittyvän kovan tuulen nostattamien vaahtopäiden alle. Emme pysähtyneet rannalle, vaan etenimme määrätietoisesti kohti Riikaa.

n.20km ennen Latvian pääkaupunkia pysähdyimme tien viereiseen pieneen kauppakeskukseen hieman jaloittelemaan, syömään, ostamaan matkaevästä ja tietysti WC:n. Vessan siisteys yllätti positiivisesti, kaupan hintataso taas negatiivisesti. Tonnikalasäilykepurkki maksoi 1.20e ja hyllyssä nökötti yllättäen yös Presidentti –kahvia, jolla huima pakettihinta,  lähes 9e! Hesburgerin hampurilaisateriat sen sijaan olivat n.1-2e halvempia kuin Suomessa. Tauon jälkeen matkamme jatkui ohittaen Riikan eteläpuolelta.

Klo 13.50 ylitimme rajan Latviasta Liettuaan sujuvasti ajaen. Aurinko paistoi nyt kirkkaasti ja lämpötila kohosi ylöspäin reilusti yli 20 lämpöasteen. Rajan tietämillä näille ensimmäiset puimurit viljankorjuutyössä. Tie jatkui hyväkuntoisena, mutta liikenne onneksi väheni aikaisemmasta, hyvinkin vilkkaasta.

Matka Liettuan läpi oli matkan pisin osuus. Puolimatkassa näimme vakavan kolarin, joka ruuhkautti matkantekoa ja näytti aiheuttaneen vakavia ihmisvaurioita. Lueskelin aikamme kuluksi Liettuan historiaa netistä. Kammottava tieto siitä, että toisen maailman sodan vainot tuhosivat Liettuan juutalaisista 90% piti mielessä kotona jo kytenyttä ajatusta siitä, josko tämän matkan aikana vierailisimme Puolan eteläosassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa. Tuo ajatus oli aluksi lähinnä idealistinen, sillä keskitysleirillä vierailun myötä vaihtaisimme kävelypäivän Varsovassa, Euroopan kuudenneksi suurimmassa kaupungissa, 10h autossa istumiseen. Lykkäsimme päätöstä vielä tuonnemmaksi.

Liettuan automatkamaisemat olivat samanlaiset verrattuna tähänastisiin: aakeaa laakeaa, eikä oikeastaan mitään nähtävää. Silmiä hivelivät ainoastaan maaseudun upeat ja korkeaksi kasvaneet maissipellot, joita ei Suomessa näe sekä kymmenet pelloilla käyskentelevät haikarat, joille oli rakennettu lyhtypylväiden päihin valmiita, tasaisia pesäalustoja. Ja niille rakennetut pesät olivat suuria!

Ohitimme Liettuan toiseksi suurimman kaupungin Kaunasin sen pohjoispuolelta klo 16 ja Puolan rajan tuntia myöhemmin klo 17. Rajalla oli todella hiljaista.

Ennakkoon tekemäni selvitystyön perusteella puhelinliittymäni netin käyttö olisi pitänyt onnistua Puolassakin ainoastaan 2,90e/vrk lisähintaan. Iloitsin tästä, sillä nyt autoilu olisi helpompaa reaalikartan avulla. Mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää – kuten lähes aina. Puolan rajan ylityksen jälkeen kännykkään tullut tekstiviesti-ilmoitus kertoi asian teoriassa olevan juuri näin, mutta käytännössä puhelin lakkasi toimimasta muutoin, kuin puheluiden osalta. Syytä ja asetuksia selvitellessäni onnistuin klikkaamaan itseni ulos kartalta, jota kännykkä ei sitten enää aukaissutkaan uudelleen nettiyhteyden puuttuessa – ei sitten millään. Jep. Siinäpä sitä oltiin. Puolassa, menossa hakemaan omaa autoa, jonka sijaintiosoite oli tiedossa, mutta minkäänlaista karttaa ei ollut.

Koti-Suomessa perheväki oli hermostunut, kun whatsupp-yhteys hävisi, eivätkä tekstiviestitkään tulleet perille. Niinpä tarkistussoitto tuli ja saimme iloisina kertoa olevamme hyvin hengissä! Lisäksi olimme siihen mennessä löytäneet automme kysymällä neuvoa paikallisislta taksikuskeilta, jotka eivät puhuneet sanaakaan englantia. Viittomakieli, autokorjaamon osoite ja piirtäminen olivat keinoja, joiden avulla löysimme lähes mutkitta perille paikkaan, josta voisimme korjatun automme noutaa maanantaina aamulla. Korjaamon pihalla tapasimme vanhemman miehen kädet piessä ja kyselimme aukeamisaikaa. Hän ei puhunut sanaakaan englantia, mutta ymmärsi kalenteria näyttäessäni piirtää siihen kellonajan oikean päivän kohdalle – yes! Melkoinen selvitymisfiilis J Lähetin hänelle lentosuukon kiitokseksi ja sekös häntä nauratti!

Tietoisina siitä, että löytäisimme auton maanantai-aamulla, päätimme ajaa vielä sittenkin Varsovaan. Pienen selvitystyön perusteella Bialystokissa ei juuri olisi nähtävää ja Varsovaan olisi kahden tunnin ajomatka. Tieopasteet oilivat selkeitä, pysähdyimme matkalla Bialystokista Varsoovaan tankkaamaan ja jaloittelemaan hieman. Emme olleet syöneet kunnon ateriaa kuin lounaan aikaan, mutta lämmin ilma, riittävä juominen ja autoon ostetut eväät pitivät nälän loitolla. Kun kotiväkikin oli rauhoitettu, oli ainoana murheena enää nukkumapaikan löytäminen. Emme todellakaan olleet varanneet hotelliyötä valmiiksi, sillä matkasuunnitelmaakaan ei oltu löyty lukkoon - olimme päättäneet katsoa, miltä koko päivän istuminen tuntuu, miten matka etenee ja millaisia vaikeuksia ehkä kohtaamme matkalla ja edetä sitten sen mukaisesti.

Varsovan laitamille saavuttuamme ilman karttaa olevan matkalaisen pelastus oli jälleen kerran McDonalds ja sen tarjoama ilmainen Wi-Fi! Puhelimeni ei suostunut kirjautumaan ko verkkoon ilman, että poistin kaikki tallennetut salasanat ja tunnukset tietosuojariskin vuoksi. Tämä tietäisi jonkin verran lisätyötä kotona, mutta ilta alkoi vaihtua yöksi ja väsymys painoi jo sen verran, että pienen hetken mietittyäni klikkasin väkäset joka kohtaan ”Poista selaushistoria” –valikossa ja puhelin virkosi eloon netin huikeassa maailmassa. Booking.com –palveluun turvauduttuani olimme 15min päästä hotellihuoneessa lähistöllä. Siisti, tavallinen hotelli, jonka ainoana miinuksena oli huoneesta puuttunut ilmastointi. Kylpyhuoneen supersiisteys oli kuitenkin suuri plussa – paljon siistimpi, kuin peruskotimaan hotellihuoneen kylppäri. Klo 23 painoimme päämme tyynyihin, eikä unta tarvinnut houkutella. Olimme matkustaneet autolla Tallinnasta Varsovaan neljällä pysähdyksellä: noin 1000km ja 15h. Jatkuu...