Minun matkani muutokseen 3/3
Jatkoa edelliseen tekstiin Minun matkani muutokseen 2/3
Selvisin ylioppilaskirjoituksista, mutta unet eivät jättäneet minua rauhaan. Eräänä iltana lapsuudenkotini postiluukusta tipahti eteisen lattialle pieni vihkonen, jossa kerrottiin uskosta, taivaasta ja helvetistä. Vihkosessa oli muutama raamatunpaikka ja kysymys, tiesinkö minä kumpaan olen menossa? Selattuani vihkosen heitin sen käsistäni kuin tulisen hiilen - minun olisi tehtävä valinta.
Tiesin hengellisissä tilaisuuksissa istuttuani ja raamattua paljon luettuani, että taivas ja helvetti on totta. Ja jos en tee valintaa, joudun kadotukseen ja sinne en totisesti halunnut päätyä. Vihkonen tipahti niin sopivasti postiluukusta, että kävin tarkistamassa naapurirapun uskovalta perheeltä, olivatko he tuoneet sen meille. Mielessäni olin valmistellut tykittävän palopuheen, jossa ajattelin kertoa suoraan, miten raukkamaista on tiputella kenenkään postiluukusta vaivihkaan yhtään mitään! Kyllä nyt sen verran pokkaa pitää olla, että tulee kysymään asiaa suoraan! Naapurin tytöt olivat nähneet minut poikaystäväni mukana hengellisissä tilaisuuksissa, joten mielestäni syy-yhteys oli selvä. Marssin naapuriin, missä terävään ovikellon soittooni vastasi perheen äiti, joka ystävällisesti hymyillen kertoi, ettei ollut koskaan aiemmin nähnyt vihkosta. Pyynnöstäni hän kävi kuitenkin myös kysymässä tyttäriltään vihkosesta, mutta kyselykieros veti vesiperän. Typertyneenä jäin oven taakse seisomaan kivakka palopuhe edelleen suutani poltellen.
Selvisin ylioppilaskirjoituksista, mutta unet eivät jättäneet minua rauhaan. Eräänä iltana lapsuudenkotini postiluukusta tipahti eteisen lattialle pieni vihkonen, jossa kerrottiin uskosta, taivaasta ja helvetistä. Vihkosessa oli muutama raamatunpaikka ja kysymys, tiesinkö minä kumpaan olen menossa? Selattuani vihkosen heitin sen käsistäni kuin tulisen hiilen - minun olisi tehtävä valinta.
Tiesin hengellisissä tilaisuuksissa istuttuani ja raamattua paljon luettuani, että taivas ja helvetti on totta. Ja jos en tee valintaa, joudun kadotukseen ja sinne en totisesti halunnut päätyä. Vihkonen tipahti niin sopivasti postiluukusta, että kävin tarkistamassa naapurirapun uskovalta perheeltä, olivatko he tuoneet sen meille. Mielessäni olin valmistellut tykittävän palopuheen, jossa ajattelin kertoa suoraan, miten raukkamaista on tiputella kenenkään postiluukusta vaivihkaan yhtään mitään! Kyllä nyt sen verran pokkaa pitää olla, että tulee kysymään asiaa suoraan! Naapurin tytöt olivat nähneet minut poikaystäväni mukana hengellisissä tilaisuuksissa, joten mielestäni syy-yhteys oli selvä. Marssin naapuriin, missä terävään ovikellon soittooni vastasi perheen äiti, joka ystävällisesti hymyillen kertoi, ettei ollut koskaan aiemmin nähnyt vihkosta. Pyynnöstäni hän kävi kuitenkin myös kysymässä tyttäriltään vihkosesta, mutta kyselykieros veti vesiperän. Typertyneenä jäin oven taakse seisomaan kivakka palopuhe edelleen suutani poltellen.
Iltayöstä torkahtaessani saatoin nähdä painajaisia, joihin poikaystäväni havahtui. Lopulta minun oli kerrottava hänelle unistani ja näytettävä vihkonen, joka oli löytynyt eteisen lattialta. Tätä tapahtumaa seurasi lyhin keskustelu, joka oli koskaan käyty siihen astisen seurustelumme (9kk) aikana. Poikaystäväni kysyi ainoastaan pari kysymystä:
"Kumpaan sinä olet matkalla - taivaaseen vai helvettiin?"
"Helvettiin."
"No sinnekö haluat?"
"En tietenkään!"
"Haluatko tietää varmasti, miten taivaaseen pääsee?"
"Haluan."
"Sinne pääsee ottamalla Jeesuksen sydämeensä asumaan - tulemalla uskoon."
"Niin"
"Haluatko tulla uskoon?"
"Haluan."
"Sitten me rukoilemme yhdessä: Rakas taivaallinen Isä, rakas Jeesus. Näet meidät tässä hetkessä. Näet tämän tytön ja hänen tilanteensa: ahdistuksen, tulevaisuudenpelon ja kaikki synnit. Jeesus - sinä olet Jumalan poika. Sinä kuolit puolestamme ristillä ja sovitit meidän syntimme Golgatalla. Tunnustan sinulle syntini. Uskon, että kaikki minun syntini on anteeksi annettu. Haluan seurata sinua ja olla sinun lapsesi. Tule sydämeeni asumaan ja annan minulle rauha. Aamen."
Tuon rukouksen jälkeen huhtikuussa 1994 tiesin varmasti, mihin olisin matkalla - ei väliä, vaikka huomenna kuolisin. Minulla olisi paikka taivaassa! Lisäksi oli kuin kivi olisi otettu pois sydämeltäni. Tulevaisuuden ja epäonnistumisen pelko haihtui saman tien, tuntui kuin elämä olisi alkanut alusta. Aivan kuin mustavalkoelokuvaan olisi yht'äkkiä tullut värit! Tehtyäni tuon päätöksen tiesin, että olin tehnyt parhaimman päätöksen, minkä elämässäni voisin koskaan tehdä.
Tämän blogin tähän astiset tekstit ovat syntyneet elämästä, uskosta ja kasvusta. Oivalluksista, yrittämisestä ja erehtymisestä. Elämä uskossa ei ole täydellistä. Välillä minusta tuntuu, että täydellisyyttä ei ole missään, vaikka raamattu lupaakin elämän tulevan kerran täydelliseksi taivaassa.
Vaikka vaikeuksia on ollut, en ole koskaan katunut tuota päätöstä, jonka tein 24 vuotta sitten, enkä voisi kuvitella elämää ilman uskoa. Usko on lopulta hyvin yksinkertainen asia: se on luottamusta siihen, että raamattu on totta ja kuoleman jälkeen on olemassa taivas ja helvetti. Tuota asiaa ei itselleen pysty todeksi todistamaan muuta kuin uskomalla sen todeksi. Siksi sitä sanotaan uskoksi - ei tiedoksi, tieteeksi tai ymmärrykseksi. Omalla valinnallamme päätämme kumpaan kuoleman jälkeen joudumme. Ja koska en ole vielä kertaakaan kuollut, olen päättänyt ottaa varman päälle - parempi katsoa kuin katua!
Kun mieheni (sama tyyppi kuin muutoskertomuksen poikaystävä) sai aivoverenvuodon ja odottelimme ambulanssia, muistan elävästi miten hänen huuliltaan purkautui heikkona huokauksena yksi ainoa lause, jota seisovien ja tyhjien silmien takaa ei olisi mitenkään voinut lukea: "Olen matkalla taivaaseen".
Oletko sinä varma siitä, että olet matkalla taivaaseen?
Minä luulin hukkuneeni pimeään yöhön. Armo on ainoa toivo paremmasta. Se on olemassa myös sinua varten - tartu siihen tänään.Tämän blogin tähän astiset tekstit ovat syntyneet elämästä, uskosta ja kasvusta. Oivalluksista, yrittämisestä ja erehtymisestä. Elämä uskossa ei ole täydellistä. Välillä minusta tuntuu, että täydellisyyttä ei ole missään, vaikka raamattu lupaakin elämän tulevan kerran täydelliseksi taivaassa.
Vaikka vaikeuksia on ollut, en ole koskaan katunut tuota päätöstä, jonka tein 24 vuotta sitten, enkä voisi kuvitella elämää ilman uskoa. Usko on lopulta hyvin yksinkertainen asia: se on luottamusta siihen, että raamattu on totta ja kuoleman jälkeen on olemassa taivas ja helvetti. Tuota asiaa ei itselleen pysty todeksi todistamaan muuta kuin uskomalla sen todeksi. Siksi sitä sanotaan uskoksi - ei tiedoksi, tieteeksi tai ymmärrykseksi. Omalla valinnallamme päätämme kumpaan kuoleman jälkeen joudumme. Ja koska en ole vielä kertaakaan kuollut, olen päättänyt ottaa varman päälle - parempi katsoa kuin katua!
Kun mieheni (sama tyyppi kuin muutoskertomuksen poikaystävä) sai aivoverenvuodon ja odottelimme ambulanssia, muistan elävästi miten hänen huuliltaan purkautui heikkona huokauksena yksi ainoa lause, jota seisovien ja tyhjien silmien takaa ei olisi mitenkään voinut lukea: "Olen matkalla taivaaseen".
Oletko sinä varma siitä, että olet matkalla taivaaseen?
"Katso - Jeesus Kristus Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin."
- Johanneksen evankeliumi 1:29 -
Kommentit
Lähetä kommentti