Ilon kenraalitaukojen välissä on välillä vaikeita nuotteja

Tämän kevään ja kesän juhlakausi käynnistyy meidän perheen ensimmäisillä ylioppilasjuhlilla! Voi mikä riemu, kun tulokset perjantaina varmistuivat! En voi olla muuta kuin ylpeä esikoispojasta, joka pusersi samaan aikaan loppuun myös kaksoistutkinnon ammatilliset opinnot ja viimeiset työharjoittelutunnit. Kakkutehdas on käynnistetty ja juhlavalmistelut aloitettu, puku ja ylioppilaslakki hommattu. Koomisilta tilanteilta ei meidän perheessä vältytä missään vaiheessa. Niitä syntyy kuin itsestään oli sitten juhla tai arki. Seuraava viesti on perheemme whatsupp-ryhmästä, lähettäjänä tuore ylioppilas:

" Se kokis, joka sielä oikean jääkaapin oves oli, nii oli taputus omalle olalle siitä hyvästä, että valmistuin. Sitä en kerinny missään vaiheessa juomaan, ja nyt se on johonki kadonnu. Minkä lie mystisen voiman tulos, etse ei enää sielä ole, niin toivon, etse sama mystine voima jotenkin palauttais sen samalle paikalle, oikean jääkaapin oveen."

Olin paikalla tämän mystisen voiman ilmetessä, kun pojista nuorin 14v ja perheen pää jakoivat jääkaappiin ilmestyneen kokiksen perjantai-illan hämyssä. Tämä on tiedossa oleva ongelma, joka aiheuttaa harmia ja päänvaivaa perheessämme tämän tästä. Epäonninen ylioppilas ei ollut tällä kertaa merkinnyt juomaansa asianmukaisesti, jolloin se oli tulkittavissa vapaaksi riistaksi ensin kerkiävälle. Alla on eräs taidonnäyte perheessämme tarvittavasta omaisuuden suojelusta. Kyseinen lappu liitettiin isosiskon avustuksella juomalasiin, johon laitettiin nuorimmaisen ensimmäinen irronnut hammas odottamaan hammaskeijun käyntiä. Pari hammasta on nimittäin huiskautettu viemäriin astianpesukonetta täytettäessä. Puolinaisia vesilaseja keräillään lähes päivittäin ympäri asuntoa tiskikoneeseen, eikä tieto tahdo kulkea perheen sisällä riittävän hyvin, että jokainen tietäisi, että jotakin tietyssä kohdassa nököttävää vesilasia EI tarvitse tyhjentää ja laittaa koneeseen. Näin kävi mm ekaluokkalaisen ensimmäiselle hampaalle, jolloin hammaskeijun täytyi tiputtaa hammasraha tyhjään vesilasiin alkuperäisen jo ollessa astianpesukoneessa ja pesuohjelman käynnissä.

Whats upp - keskustelun jatko-osa sisältää asiallisen anteeksipyynnön tapahtuneesta ja vahinko korvattiin vastaavalla juomalla kuin alkuperäinen, vieläpä heti lauantaiaamuna ennen ylioppilaan kesätyövuoron alkamista. Tämä  mystisen voiman ongelma on hieman haasteellinen esim. leivottaessa, jolloin monesti ovat kaupasta hankitut leivontasuklaat kadonneet ennen leivonnan alkamista. Niinpä nytkin valkosuklaata ostettiin kaupasta kolmeen eri otteeseen ennen kuin ne kaikki ehtivät päätyä lopulliseen matkakohteeseensa osaksi ylioppilasjuhliin tarkoitettuja juustokakkuja... 

Ylioppilasjuhlien jälkeen suuntaamme katseemme erään nuorikon häihin ja sitten suuntaamme matkalle, joka juhlistaa appivanhempieni 70-vuotissyntymäpäivää.  Iloitsen näistä juhlista jo etukäteen ja samalla pungerran eteenpäin  muutamasta vaikeasta nuotista toiseen.

En ole viime aikoina voinut välttyä siltä ajatukselta, että Luoja on varannut meille jokaiselle määräpäivät tämän maallisen elämän taipaleelle. Äidin vierellä aivoinfarktin jälkeen kulkiessa ovat viikot olleet kiireisiä ja uudenlaisia haasteita täynnä. Arki tämän uuden elämänvaiheen keskellä ei ole vielä asettunut paikoilleen, enkä tiedä mihin suuntaan virta on äidin venhettä viemässä. Pelkään pahinta, toivon parasta, varustaudun kaikkeen, teen surutyötä, kadun menneitä ja samalla yritän iloita niistä pienistä hetkistä, joissa minä edelleen olen tytär ja hän on äiti. Ympyrän kaari lähenee kuitenkin todellisemmin kuin koskaan ennen kohti sulkeutumispistettä. Elämä on tällä hetkellä iloa, saamista, antamista ja luopumista tulvillaan. Tunnen luopuvani jostain jo valmiiksi ja huomaan miettiväni, liittyykö luopuminen enemmän äidin heikentyneeseen terveydentilaan vai omaan muuttuneeseen elämänvaiheeseen. Kummassakaan tapauksessa paluuta vanhaan ei enää ole. 

Mietin, millaista arki mahtaa olla parin vuoden päästä. Samalla ymmärrän, ettei niin kauas kannata ajatella. Mennään nyt ensin tästä ylioppilasjuhlien yli kesään, sillä seuraavaan kevääseenkin on pitkä. Tänä keväänä en jaksanut ajatella kesäkurpitsoiden kasvattamista itse siemenistä. Äidin sairastuminen osui samoihin aikoihin, kun siemenet olisi pitänyt istuttaa. Lapset harmittelivat asiaa, mutta kerroin, että ostetaan sitten kesäkurpitsahillovärkit kaupasta - kurpitsatkin. Joku nekin on kasvattanut. Tätini kuitenkin laittoi viestiä, että hänellä on jäänyt kesäkurpitsan taimia yli, "että haluaisinko?" Kyllä! Samalla sain purjon ja lehtikaalin taimia. Iloitsin tästä valtavasti, kun eräänä iltana kello läheni jo kymmentä vielä puuhaillessani kasvimaalla. Shortseilla ja topilla tarkeni helposti, sillä lämmintä oli  reilusti yli kaksikymmentä astetta. Ilo lahjaksi saamistani taimista vei mennessään harmituksen talven aikana kuolleesta kärhöstä. Se oli järjestyksessään jo kolmas, eikä paikan vaihto paahteesta varjon puolelle tuonut toivottua tulosta.

Minulle vaikeinta on myöntää olevansa neuvoton, täysin vailla kykyä ratkaista jokin ongelma oman toiminnan avulla. Ongelmat saattavat liittyä konkreettisiin asioihin,  mutta myös joidenkin lähellä olevien olosuhteiden järkkymättömään läsnäoloon, kuten esimerkiksi läheisen alkoholismiin. Olen tehnyt pesäeroa läheiseni alkoholismin kanssa jo usean vuosikymmenen ajan. Ensimmäiset mielikuvat minulla on asiasta, kun olin viisivuotias. Yksitoistavuotiaana tajusin, mistä todella on kyse. Se oli helpotus, sillä silloin asia sai nimen josta ei kotona koskaan puhuttu ääneen. Nuorena aikuisena kymmenen vuotta sitten muistan, miten ajattelin luovuttaneeni alkoholismin taakan itseltäni pois lopullisesti. Ymmärsin, etten voi enää mitään enempää tehdä auttaakseni läheistäni. Voisin vain olla lähellä, auttaa arjen asioissa ja rakastaa ehdoitta. Silti jälleen huomaan, miten tuoreet tapahtumat saavat minut palaamaan tuohon hetkeen yhä uudelleen ja tajuan, etten olekaan täysin parantunut, sillä olenhan edelleen alkoholistin omainen. En tiedä häviääkö tuo leima minusta ikinä, vaikka läheiseni kuolisi. En toivo kenenkään kuolemaa, mietin vain jatkuuko alkoholismin leima minussa läheiseni kuoleman jälkeenkin. Kannan mukanani jatkuvaa surua siitä, että alkoholismi on lähellä ja läsnä vaikka en haluaisikaan ja se värittää jotkin asiat harmaiksi ja suttuisiksi, vaikka kuinka tahtoisin niiden olevan kirkkaita ja raikkaita. 

Elämässä on usein vaikeita nuotteja ja suttuisia kohtia, joista ei tahdo saada selvää, vaikka kuinka tihrustaa. Ihan kuin joku olisi läikyttänyt päälle kahvia ja nuotit olisivat valuneet riveiltä lukukelvottomiksi töherryksiksi. Mitä kosketinta painan seuraavaksi, kun en tiedä mikä nuotti seuraavaksi tulisi? Ihmettelen ääneen, kunnes tajuan, että Mestarilla on sävellystyö vielä kesken. Ja hän on luvannut saattaa työnsä valmiiksi. Ja kun  hän on saanut työnsä tältä erää päätökseen, ovat nämä elämän vaikeimmat nuotit takana ja huomaan, että niistäkin on selvitty. Kiitos siitä, että annat minulle voimaa ja iloa ihan jokaiseen päivään.

Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. 

Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. 

Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken mitä tarvitsen,

päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki hän on lähelläni, joka aamu antaa armonsa.

Herran huomaan uskon elämäni, hän suo voimansa ja neuvonsa.

Surut, huolet eivät liikaa paina, ne hän ottaa itse kantaakseen.

"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina." Tähän turvaan yhä uudelleen.

Kiitos, Herra, lupauksestasi, siinä annat minun levätä!

Kiitos olkoon lohdutuksestasi, annat voimaa sanan lähteestä!

Suo mun ottaa isänkädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaan,

kunnes johdat minut kädelläsi riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

- Lina Sandell 1865 - 

"... niin kuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin."   

- Viides Mooseksen kirja 33:25 - 

"Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa." 

- Ensimmäinen kirje korinttilaisille 4:20 -