Israel 2018 - 4.päivä Rukoustorni, Juutalainen tori, Jaffa katu, muslimikorttelin basaarialue ja Pyhän haudan kirkko sekä juhlaillallinen kattoravintolassa

Neljäntenä päivänä saimme nukkua hieman pidempään ja uni maittoi ramadanin päättymistä seuranneesta metelista huolimatta suurimmalle osalle matkaseurueestamme. Aamupalan jälkeen lähdimme jalkaisin kohti King of Kings seurakunnan pitämää rukoustornia. Tapasimme pastoripariskunnan Miken ja Melissan. He kertoivat rukoustornin mielenkiintoisesta taustasta ja saimme tutustua seurakunnan upeisiin tiloihin. Pidimme Jerusalemin kattojen yllä pienen rukous- ja lauluhetken. Mieleeni nousivat vahvasti Jeremiaan kirjan sanat:

”Oi, Herra, Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan suurella voimallasi ja ojennetulla käsivarrellasi! Sinulle mikään ei ole mahdotonta. Sinä olet suuri neuvonantaja, ja sinun tekosi ovat valtavat. Sinun silmäsi ovat avoinna näkemään kaikki ihmisten tiet.”

 - Jeremia 32:17, 19 - 

Raamatussa sanotaan, että Jumala pitää huolen varpusestakin. Koin sydämessäni valtavan huolenpidon tunteen ja sain laskea tuossa hetkessä kaikkivaltiaan käsiin jälleen sydämeni taakat jokaiselta elämäni osa-alueelta. Katselin Jerusalemin kattojen yli kohti kaupunkia ympäröiviä vuoria. Jumalan suuri suunnitelma on edennyt täsmälleen raamatun ennustusten mukaisesti tämän kaupungin kohdalla. Ja nyt, tuon Jumalan silmäteräksikin kutsutun kaupungin keskellä seisoessani en olisi voinut olla varmempi siitä, että Jumala tulee saattamaan suunnitelmansa päätökseen myös omassa elämässäni. Saatoin konkreettisesti laskea elämäni haasteet Hänen käsiinsä ollen varma siitä, että hänellä on suunnitelma hallinnassa. Saatat mielessäsi miettiä, miksi olen tällä paikalla jälleen, olenhan kirjoittanut samantyyppisistä tilanteista aikaisemminkin. Niinpä: kukaan ei tule uskossakaan täydelliseksi, olemmehan edelleen ihmisiä. Siksi tarvitsemme uskoa vahvistavia kokemuksia ja ennen kaikkea Jumalan sanaa, joka ravitsee ja kantaa jokaisena päivänä, ihan niin kuin minua nyt tänään tässä hetkessä.

Rukoustornista kävelimme viereiselle Juutalaiselle torille, joka oli täynnä ihmisiä. Sapatti lähestyi ja juutalaiset tekivät ostoksiaan yrittäen kuumeisesti puikkelehtia vedettävien ostoskärryjensä kanssa ihmettelevien turistien massan keskellä. Kuljimme haistellen ja maistellen ympäriinsä ja söimme lounaan maittavassa Burger Time -ravintolassa. Joukkomme erkani kahdeksi ja se seurue, jossa olin mukana, suuntasi kohti vanhaa kaupunkia.

Menimme sisään Jaffa-portista ja kävelimme muslimikorttelin basaarikujilla. Koska olimme ihan vieressä, kävimme myös Pyhän haudan kirkossa.

Pääsin hihattomalla mekolla sisään ja toiseenkin kerrokseen, mutta Golgatan ristin paikalta minut ohjattiin sivuun, samoin kuin shortseissa liikkunut, vastavihitty nuoripari. En kokenut menettäneeni mitään, sillä Golgatan kummun – tai sen mitä tutkijat todennäköisimmin pitävät Golgatan kumpuna - koskemisella tai näkemisellä kun ei ole uskoani lisäävää vaikutusta. Usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta, ei esineistä, pyhimyksistä tai pyhissä paikoissa käymisestä. Silti on upeaa käydä todellisilla paikoilla, joilla tietyt raamatun ja historian tapahtumat ovat muinoin tapahtuneet. Samanlaisen vaikutelman historian todellisesta läsnäolosta olen saanut, kun olen käynyt esimerkiksi Aushwichissä Puolassa tai Colosseumin raunioilla Roomassa.

Pidimme basaarissa pienen virvoketauon ja join ihanaa, vastapuristettua appelsiinimehua. Muslimikorttelista kävelimme takaisin kaupunkiin Jaffa-portin kautta. Mamila ostoskadun läpi pääsimme lyhyintä reittiä hotellille ja ehdimme lepäämään keskellä päivää ensimmäistä kertaa koko matkan aikana. En tiedä syyttäisinkö ikää vaiko lieviä sydänvaivojani, mutta jalkani olivat turvonnet kuin joululimput jo toisena matkapäivänä, vasen hieman enemmän kuin oikea. Ulkokehräsiä ei erottanut ja nilkalla ei ollut hahmoa, vaan se jatkui samana pötkönä pohkeesta jalkaterään. Koska särkyä oli vain hieman, mutta kipua, punoitusta tai kuumotusta ei lainkaan, yritin olla stressaamatta asialla. Mutta jalkapohjissa silti tuntui. Lepo tuli todella tarpeeseen. Tällä välin juutalaiset aloittivat sapatin vieton ja kaupunki hiljeni illan pimentyessä.

Liki kolmetuntisen lepo- ja kahvitauon jälkeen suuntasimme jalkaisin juhlaillalliselle Notre Dame hotellin Roof Top -ravintolaan. Tähän asti joka illallisen yhteydessä oli yksi appivanhempieni lapsenlapsista ikäjärjestyksessä muistellut isovanhempiinsa liittyviä muistoja ja tapahtumia. Tänä iltana ohjelmassa oli a'la carte illallisen lisäksi puheet molemmilta lapsilta sekä minulta ja mieheni sisaren mieheltä eli miniältä ja vävyltä. Lisäksi laulua, leikkiä ja valokuvausta kattoravintolasta upeasti näkyvää temppelialuetta ja Öljymäkeä vasten. Ravintolan henkilökunta palveli meitä hienosti ja ympärillämme istuneet muut ravintolavieraat osallistuivat onnittelulauluihin ja taputuksiin kanssamme. Meitä tultiin kiittämään lauluista ja kättelemään kädestä pitäen. Isovanhempia onnittelivat monet tuntemattomatkin läsnäolijat. Illallisen jälkeen tarjottiin kakkukahvit ja 70-vuotiaiden kakku tuotiin pöytään ilotulitekynttilöiden koristamana. Viihdyimme ravintolassa monta tuntia. Illan kruunasi kävely lämpöisessä ja lähes tuulettomassa illassa takaisin hotellille.

Illan aikana ja sen jälkeen jäin miettimään erästä keskustelua, jonka kerran kävin erään työkaverin kanssa. Kerroin hänelle perheestäni ja siitä, että minulla on viisi lasta. Hän ihmetteli hetken asiaa ja sanoi sitten, että ”olet rikas ihmnen”. Jouduin pyytämään selitystä asialle, mihin hän vastasi, että koska sinulla on iso perhe. Niinpä. Appivanhempani ovat aluksi olleet kaksistaan ja saaneet sittemmin kaksi lasta. Nyt heillä on kahdeksan lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi. Jälkeläisiä on yhteensä viisitoista mukaan lukien sukuun avioliittojen myötä tulleet. Meistä yksitoista on siis suoraa sukua heille alenevassa polvessa. Kahdesta viideksitoista. Rikkautta, jota ei voi mitata rahassa eikä millään muullakaan mittarilla.