Israel 2018 - 6.päivä holokaustin Yad Vashem ja Raamattukoti

Suuntaamme aikaisin junaan, joka muistuttaa raitiovaunun ja lähijunan välimuotoa. Oppaamme M on hankkinut meille ladattavat matkakortit ja yhdensuuntainen matka kaupungissa maksaa vähän yli 1e. Matkaamme Yad Vashemin alueelle ja vainojen museoon. Oppaaksemme saamme suomalaisen tohtorin, joka on työskennellyt laitoksessa jo kymmenen vuoden ajan. Korvillemme puetaan kuulokkeet ja kaulalle vastaanotin, jonka kautta kuulemme oppaan selostuksen läpi museokävelyn. Valokuvaaminen sisällä museossa on kielletty.

Ensimmäisenä pysähdymme puiden juurelle. Puut on nimetty "Vanhurskaat kansakuntien joukossa". He ovat niitä, jotka yrittivät holokaustin aikaan pelastaa juutalaisia varmalta kuolemalta. Osa heistä menetti oman henkensä, osa onnistui yrityksessään. Omaan mieleen päällimmäisenä pyörähtää Oscar Schindlerin nimi. Harmittaa hieman, että eilen käydessämme Siionin vuorella emme hoksanneet etsiä hänen hautapaikkaansa.

Oscar Schindlerin puu. Schindlerin vaimon Emilien merkittävä auttamisrooli miehensä rinnalla jää usein tässä asiayhteydessä ilman huomiota. Kun Oscar Schindler istutti yhden vanhurskauden puun, versoi se kaksihaaraiseksi ja näyttää tänä päivänä siltä kuin samalle paikalle olisi istutettu kaksi puuta: yksi Oscarille ja toinen hänen vaimolleen.

Juutalaisten kokemat vainot, jotka kulminoituvat toisen maailmansodan aikaisiin massatuhoihin, puhuttelevat joka kerta yhtä paljon. Tajuntaani palautuu tuoreena käynti Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä viime elokuussa. Luin vainojen museon näyttelystä yhden vanhurskaan sanat ja liikutuin kyyneliin:

” Halusin olla varma siitä, että yksi asia mitä minulta ei taivaan portilla kysytä on se, missä minä olin tai mitä minä tein, kun juutalaisten veljieni ja sisarteni veri vuosi maahan.” (hyvin vapaasti muistin mukaan, mukaeltu suomennos)

Vainojen museon näyttely holokaustista on koottu hienotunteisesti, mutta tosiasiat varmasti esittäen. Tuhoilla ja kauheuksilla ei mässäillä, luvut ja tarkoin valitut kuvat puhuvat puolestaan. Oppaamme mukaan alueen perusteelliseen kiertämiseen kuluu ainakin yksi päivä, joten kahden tunnin kierroksemme museossa oli vain pintaraapaisu tämän lahjoitusvaroilla toimivan alueen toimintaan. Yad Vashemissa on mm. maailman laajin alkuperäisarkisto holokaust-materiaalia sisältäen kirjallisuutta, valokuvia, luetteloita ja filminauhaa. Pyöreää nimien huonetta kiersivät hyllyt, joille oli jätetty tilaa vielä tunnistamattomille holokaustien uhrien nimille, joita puuttuu noin 1,5 miljoonaa. Nimien keräämistä on hidastanut entisen Neuvostoliiton sulkeutuneisuus. Sieltä kun tietoja on alkanut hitaasti saada vasta ihan viime vuosina.

Ennen lounastaukoa kävimme vielä holokaustissa surmansa saaneiden lasten lasten (1,5milj.) muistomerkillä. Tuhoamisleirille joutuessaan eräs juutalaisäiti antoi pienen poikansa oman äitinsä kannettavaksi siinä toivossa, että vanhukset ja lapset säästettäisiin. Vasta myöhemmin äidille selvisi, että tuo teko oli tavallaan suora kuolemantuomio sekä isoäidille että pojalle, sillä kaikki lapsia kantavat äidit ohjattiin tuhoamisleireillä suoraan kaasukammioon. Lapsen äiti ja isä säästyivät ja halusivat pojalleen muistomerkin Yad Vashemiin ollen valmiita lahjoittamaan varoja muistomerkin pystytystä varten. Museon toimesta tehtiin kuitenkin linjaus, että ainoastaan yhdelle lapselle 1,5miljoonasta ei  voida pystyttää muistomerkkiä, joten tästä vanhempien aloitteesta pystytettiin yhteinen muistomerkki kaikille lapsiuhreille.

Alla kuva muistomerkin sisäänkäynnistä.

Muistomerkin sisäänkäynti oli ulkona ja johti maan uumeniin, pimeän lasi-ja peilirakennelman sisään, missä kuljettiin pitämällä kiinni käytävän reunan kaiteesta. Lasi-ja peilipinnat heijastelivat öljyliekkejä, joita kertautuneesti loisti lukematon määrä rakennelman eri pinnoilla. Samanaikaisesti  ääninauhalta kuului tasaisena virtana luettuna jokaisen tiedossa olevan kuolleen lapsen nimi ja ikä. Vaikuttavin muistomerkki, jolla olen koskaan käynyt. Miten monta elämää jäi elämättä ja miten monta elämää jäi lainkaan syntymättä tuon tuhon seurauksena?

Lounaan jälkeen meidät noudettiin suomalaisten ylläpitämälle Raamattukodille, joka on toiminut eri maista tulevien raamatunkääntäjien opiskelujen syventämisen tukikohtana ja mahdollistajana jo vuosikymmenien ajan. Tämän vuoden käännöstyön kurssille oli ollut 40 hakijaa, joista vain 15 oli läpäissyt pääsyvaatimukset, joihin kuuluu mm.hyvät heprean kielen taidot. Tapasimme kurssilaisia Ghanasta, Brasiliasta, Nigeriasta ja Mongoliasta. Maailmasta löytyy yli 6000 kieltä ja vain n. 600:lle kielelle raamattu on käännetty kokonaisuudessaan. Olemme suomalaisina yhtenä kansana noiden 600 kielen joukossa. 1500 kielellä löytyy uusi testamentti käännettynä. Kotiseurakuntani kannattaa Raamattukodin toimintaa lahjoituksin, joten nyt on mukavaa viedä terveisiä takaisin kotiin. Meidät otettiin avosylin vastaan ja liikuttuneena kuuntelin eri maista tulevien raamatun käännöstyön opiskelijoiden omakohtaisia kertomuksia siitä, miksi juuri he ovat päättäneet olla ajamassa oman kansansa etua haluamalla osallistua raamatun käännöstyön eteenpäin viemiseen omalla henkilökohtaisella panoksellaan. Suurimman vaikutuksen minuun teki se, että osalla kurssilaisista oli isokin perhe (3 lasta) kotimaassaan ja he olivat nähneet pienet lapsensa ja puolisonsa viimeksi 6kk sitten.

Raamattukodilla nautitun kahvihetken jälkeen matkasimme bussilla hotellille. Loppuiltapäivä ja ilta kuluivat kävelykatu Ben Yehudan ja Jaffa-kadun tunnelmasta nauttien, shoppaillen ja illallista ruokaillen. Lapsenlapsista toiseksi viimeinen piti jälleen oman pienen puheenvuoronsa mammalle ja papalle.

Jaffa katu.