Viime kesä

Olen nauttinut suuresti tämän harvinaisen trooppisen kesän jokaisesta superpäivästä. Aivan upea sarja pitkiä, aurinkoisia, lämpöisiä, kuumia kesäpäiviä! Olen auliisti uhrannut kasvimaani sadon kastelun puutteelle ja niittänyt sitten sitä mitä olen kylvänytkin: olemattoman pieniä mansikoita, nahistuneita vadelmia ja pikkuruisia porkkanoita. Päätin muutaman kuuman päivän jälkeen, että en rupea seisomaan tuntitolkulla joka ilta kasvimaan reunalla kasteluletku kädessä. Sen sijaan teimme pyöräretkiä, söimme paljon jäätelöä, kävimme usein uimassa ja paistoin monta kertaa terassilla muurinpohjalättyjä lomailevalle kotiväelle oman työpäiväni päätteeksi. Omaa uimistani rajoitti toisen olkalavan päälle ilmestynyt paise, jota ei haavahoidon aikana saanut kastella kahteen viikkoon juuri kovimpien helteiden kuumottaessa.

Kasvimaan kärsiessä suuresti kuivuutta on muutaman vuoden vanha omenapuu puolestaan kärsinyt päinvastaisen ongelman vuoksi, nimittäin runsaan sadon aiheuttaman painolastin alla. En muista juurikaan nähneeni keväällä pölyttäjiä, mutta niin vaan on puu nyt pullollaan punaposkisia omenoita. Tätini neuvosta nypin lähes puoli kottikärryllistä raakileita pois aikaisin kesällä toivoen, että puu jaksaisi sitten kantaa tuottamansa sadon vaurioitta. Poikani teki minulle ohjeen mukaan laudankappaleista tukipuita, joita olen asettanut tukemaan puun oksia alhaalta käsin. Yritin keventää sen taakkaa, mutta en aivan onnistunut: yksi vahva oksa antoi periksi katketen ennen kuin raskas sato ehti kypsymisen loppuun saakka.

Toinen peräkkäinen kesä ilman henkilökohtaista pitkää kesälomaa alkoi kuitenkin heinäkuun loppupuolella tuntumaan pääkopassa ja toimeliaisuudessakin. Koulujen alun myötä palannut arki sekä muutamat viileämmät päivät latasivat jaksamiseen uutta puhtia tavalla, jota olin jo odottanutkin. Työnteosta huolimatta kesään mahtui lukuisa määrä hetkiä, jotka toivoisin muistavani vuosienkin päästä. Miten paljon kauneutta voikaan kätkeytyä raikkaaseen salaattiin hyvässä seurassa, rapeareunaisiin lättyihin ja tummanpunaisen ruusun kukintoon ulko-oven pielessä?

Joitakin asioita jäi kuitenkin kuvaamatta: Ilta-auringon paisteessa hopeisena lainehtiva ohrapelto, jonka ei ikinä uskoisi kohta vaihtavan väriä ja kypsyvän kullan keltaiseksi, tikkuiseksi, leikkuuta odottavaksi sadoksi. Katselin hopealaihoa matkalla sisarentytön rippijuhliin ötököiden ja pölyn tuhriman harmaan autonlasin läpi ja ajattelin, että viljapellon vihreä syleily oli juuri siinä hetkessä kauneinta, mitä olin nähnyt pitkään aikaan.

Tuoreen mansikan huumaava tuoksu ja lapsen suusta tihkuva punainen marjamehu. Pyyhkäisy, joka nostaa punaisen juovan suupielestä kohti poskea. Tahra, makealla maulla kyllästetty. Illan huumaava lämpö ja iloinen nauru terassin pitkän pöydän ympärillä. Äidin 70 -vuotisjuhlat, jotka vielä juhlittiin.  Salaatti, joka syötiin loppuun ja oman maan uudet perunat, päällään voisulahuntu. Sillin suolainen seura perunan kyljessä. Täysinäinen maha, joka ei laskenut vielä seuraavaan aamuunkaan mennessä.

Likaiset varpaat ja jalkapohjat, joiden reunoilla on pinttynyttä ruohonvihreää. Voikukkatahra valkoisessa kesämekossa ja haava polvessa, nypityn ruven irsottava reuna. Nokkosen polte käsivarressa ja hyttysen pisto selässä. Puhallus päivettyneelle iholle ja hoitava salva, joka kerää kaiken lian itseensä. Likaiset lakanat, jotka vasta eilen vaihdettiin, hukassa olevat aurinkolasit ja valkoinen raita kellon alla ranteessa. Kesä, Luojan luoma, joka ei näy kuvissa. Ihana kesä! Kiitos tästä kesästä <3

"Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä oli tehnyt, ja näki, että se oli erittäin hyvää."

1. Mooseksen kirja 1:31