Olet täydellinen

"Entä jos jotkut ovat olleet epäuskoisia? Ei kai heidän epäuskonsa tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi? Ei tietenkään! Olkoon Jumala luotettava, vaikka kaikki ihmiset olisivat valehtelijoita!” (Kirje roomalaisille 3:3-4)

Eräänä aamuna läheisen joen pinta oli kuin peili, liikkumaton ja kirkas. Ennen pientä, kivikkoista koskea vesi seisoi kuin valettuna paikoillaan, niin hiljaa, että jouduin pysähtymään rannalle ihmettelemään. Kuvajainen oli niin tarkka, että siitä saattoi katsella rannalla heiluvien riippakoivujen syvän kirkkaan vihreitä lehtiä tai seurata silmillään joen toisella rannalla seisovan talon ulkovuorauksen lautojen juoksua seinää pitkin. Ainoastaan läheisen kosken kuohuva ääni rikkoi hiljaisen kuvajaisen levollisuuden kuin kuiskien, että se on harhaa. Mutta ei – vesi seisoi pinnasta aivan paikoillaan.

Myöhemmin iltapäivällä kuljin samaa reittiä ja joki virtasi niin kuin aina ennenkin. Epäsäännöllisinä, suurina ja pieninä pyörteinä, laineina ja suvantoina, vuoroin villisti vaihdellen. Katsellessani jälleen eläväistä joen pintaa minusta tuntui, että Jumala puhui minulle:

Itse kuuluun siihen ihmisjoukkoon, joka katsoo maailmaa aina ikään kuin puolityhjän lasin takaa, mutta toivoo välillä hartaasti, että saisi joskus lainata jonkun sellaisen silmiä, joka näkee maailman jatkuvasti kuin puolitäyden lasin: mahdollisuuksia jo puolillaan! Painiskelen usein riittämättömyyden, epätäydellisyyden ja vajavaisuuden tunteiden kanssa, joita joudun puskutraktorin tavoin työntelemään loitommas mielestäni. Välillä onnistun paremmin, välillä heikommin. Monesti omat vajaat ajatukset purkautuvat suusta ulos lähes jatkuvana valitusten virtana ja koen olevani kuin tuo kuohuva koski: ailahteleva, tyytymätön ja lisäksi epäuskoinen. Juuri tuona aamun olin jälleen käynyt painiani ja mielessäni käväisi ajatus siitä, mitä Jumalakin minusta mahtaa ajatella? 

Jumala on luonut meistä jokaisen. Hän näkee meidän vikamme ja puutteemme, mutta vielä enemmän hän näkee sen arvokkaan hinnan, jonka hän on meistä maksanut. Me usein haluaisimme muuttaa itseämme, toimia toisin ja siinä sivussa ehkäpä parantaa toistenkin vajavaisia tapoja. Ja mitä enemmän keskitymme näihin asioihin, sitä tyytymättömämpiä meistä tulee, ainakin minusta.

Miten vapauttavaa onkaan, että on yksi, joka näkee minut aina täydellisesti kelpaavana oman poikansa Jeesuksen ristintyön kautta.  Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei ole riippuvainen siitä millaisina me itsemme näemme. Suuri valhe, johon olen törmännyt oman tyytymättömyyteni alhossa on se, että en sellaisena myöskään voisi olla kelvollinen Jumalalle.

Typeryys laskeutui joen rannalla päälleni, kun yht´äkkiä tajusin, miten Jumala katselee minua, omaa lastaan. ”Katso, juuri tuollaisena minä näen sinut. Täydellisenä. Ainutlaatuisena, kirkkaana kuvana, jonka olen luonut. Et voi lisätä itseesi mitään, mikä lisäisi minun rakkauttani sinua kohtaan. Sinä kelpaat juuri nyt. Eikä sinun epäuskosi tee minun uskollisuuttani tyhjäksi.”

Kiitän muistutuksesta – tarvitsin sitä jälleen kerran.

RyyniRouva

(teksti on julkaistu alunperin Lapuan Helluntaiseurakunnan nettiblogissa 30.6.2019)