Kipua ja arjen ihmeitä

Oletko ollut joskus tilanteessa, jossa arkisen ruuan valmistus tuntuu päivän suurimmalta suoritukselta ja ruokaostosten tekeminen vaatisi paljon enemmän kuin mihin rahkeet mitenkään riittäisivät?  Tuossa tilanteessa voi ainoastaan unelmoida siitä, että leipoisi jotain herkullista tai tekisi käsitöitä. Tai miten ihanaa olisikaan laittaa juuri silloin alulle miniversoja kevään auringon hellittäväksi, hernettä tai krassia! Mutta sitä varten täytyisi hommata kaupasta multaa ja siemeniäkin. Ei jaksa, eikä pysty. Syvä huokaus virtaa omasta kipujen täyttämästä keskiöstäni, jota minkään inhimillisen on lähes mahdotonta lävistää.

Niin, inhimillisen. On olemassa toinenkin todellisuus, inhimillisen ja yliluonnollisen yhdistelmä. Vuosia sitten luin erään hengellisen kirjan, jossa kerrottiin arjen ihmeistä. Sellaisista, joissa ruokaa, rahaa, auto tai muuta tarpeellista järjestyi ihmeellisellä tavalla juuri silloin, kun niitä kipeästi tarvittiin. Tuon kirjan luettuni sanoin ystävilleni ääneen, että minäkin haluaisin joskus elää elämää, jossa ihmeitä tapahtuu. En ainoastaan lukea niistä! 

Viime kuukausien aikana olen selkävaivojeni vuoksi ajautunut tilanteeseen, jossa aikaisemmin mitättömiltä suorituksilta tuntuneet asiat ovat muuttuneet päivän uroteoiksi, jos niistä edes yhden saa tehtyä. Miten paljon voimia vaatiikaan pienen ruokakassin nostaminen auton perästä tai miten vaikeaa on seistä niin kauan, että saisi yksinkertaisen salaatin pilkottua? Mietin pääsiäisen pyhiä ja surullisena pohdin kaikkia niitä leivonnaisia, joita tänä pääsiäisenä ei meillä nautittaisi. Samalla soimasin itseäni siitä, että edes uhrasin ajatusta moiseen. Harmi pyyhkäisi ylitseni ja väänsin musiikkia autossa kovemmalle, etteivät kyyneleet tuntuisi korvien soidessa niin kuumilta. Olin palaamassa lääkäristä jossa olin kuullut, että kaksi kuukautta sitten tehdyn selkäleikkauksen jälkeen selkäni alaosaan on tullut uusi murtuma, joka vaatii uuden leikkauksen jo ensi viikolla. Oli helpottavaa kuulla, että huonosti edistyneelle toipumiselle ja koville kivuille löytyi mekaaninen syy. Päässäni soi "olet typerä kun mietit pääsisäisleivonnaisia tässä tilanteessa! Keskity nyt olennaiseen nainen, kertakaikkiaan!"

Kotiovelle päästyäni oma pienuuteni nousi parhaimpaan kukoistukseensa, kun ulko-oven edessä yhä keskemmällä kulkureittiä lojui mäenlaskupatja, jonka olin pyytänyt viemään varastoon. Patjan päälle oli heitetty paperikassi. "Arvatenkin jokin roskapussi, mitä ihmettä?" Väistelin koko komeuden ja hain koiran sisältä ulos. Kyykyin hitaasti alas ja tartuin liioitellun rivakasti paperikassiin viedäkseni sen roskiin. Juuri sillä hetkellä kassista tulvahti huumaava tuoksu. Kurkistus kassiin paljasti syyn: rahkamurupiirakkaa ja suklaakääretorttua. Tämä tapahtui keskiviikkona ja samaa rahkamurupiirakkaa otin vielä tänään lauantaiaamuna kahvin seuraksi. Tavallisesti meidän perheessä pellillinen pitää tehdä kolmesti, että voi edes haaveilla saavansa sitä vielä seuraavanakin päivänä!

Paperikassia vielä ihmetellessäni kaartoi nelosluokkalainen tyttöni pihaan pyörällä. "Äiti, katso mitä me ollaan koulussa kasvatettu!" Koristeltu puolikas maitopurkki pursusi herneenversoja. Nii-in, juuri niitä.

Pääsiäisloma alkoi ja ennen kuin se on tänään ehtinyt tähän lauantaipäivän iltaan on keittiööni tuotu aiempien leivonnaisten lisäksi mm. mustikkapiirakkaa, kuivakakkuja, rahkapiirakkaa, mokkapaloja ja munkkirinkeleitä. Ihmeellistä, eikö? Sattumaa? No ei todellakaan!  Koen hämmennystä ja samalla suurta rauhaa siitä, että minun Jumalani osoittaa minulle konkreettisesti, että Hän kyllä tietää tarkalleen tilanteeni. 

Pääsiäisen suurin ihme tapahtui kuitenkin Golgatalla. Siellä ristille naulittuna kuoli mies, joka oli yhtä aikaa ihminen ja Jumala, Jeesus Kristus. Hän kuoli sinun syntiesi tähden. Hän on ollut minun elämässäni jo kauan ja Hän haluaa olla sinuakin lähellä, ihan joka päivä. Ja ihmeitä, niitä todella tapahtuu tänäkin päivänä. Siunattua pääsiäisen aikaa sinulle ♥️